Kuinka onnistun haastattelussa – ehdokkaan näkökulma

08.05.2020

Olen toiminut pitkään suorahakualalla ja osallistunut lukuisiin haastatteluihin prosessien aikana. Olen oppinut, että haastattelutapahtuma on ratkaisevan tärkeä ehdokkaan menestymisen kannalta. Haastattelussa on mahdollisuus tuoda esiin oma ammatillinen tausta ja persoonallisuus vakuuttavalla ja ’oikealla’ tavalla. Tässä suhteessa olen nähnyt häikäiseviä onnistumisia, mutta valitettavasti myös tennistermeillä ilmaistuna ’oman syötön murtamisia’.

Suorahakuprosessiin liittyvistä haastatteluista reflektoin nyt kokemuksiani ennen kaikkea ehdokkaan ja toimeksiantajan välisestä haastattelusta (joissa olen itse mukana suorahakukonsultin roolissa). En ole pyrkinyt systemaattiseen tai ’tieteelliseen’ kuvauksen, vaan enemmänkin vapaaseen ajatustenvirtaan kokemuksistani.

Tässä joitakin kokemuksiani, joista uskon olevan sinulle hyötyä:

Tule haastatteluun hyvin valmistautuneena, positiivisena ja energisenä

Ole huomaavainen ja kohtelias yrityksen edustajia kohtaan. Osana valmistautumista selvitä heidän roolinsa yrityksessä ja yhteydet keskusteltavana olevaan tehtävään. Selvitä etukäteen myös yrityksen tilannetta ja ajankohtaisia haasteita.

Muodosta itsellesi käsitys, missä yritys on tällä hetkellä ja ennen kaikkea, mitkä ovat tulevaisuuden tärkeimmät haasteet. Osoita niitä kohtaan aitoa mielenkiintoa tavalla, joka osoittaa sisäistäneesi ja pohtineesi asiaa ennen tapaamista.

Voit esimerkiksi nostaa kiinnostavaksi kokemiasi yrityksen muutos- ja kehityshankkeita esiin, tai esittää avoimia kysymyksiä niihin liittyen. Kuuntele keskittyen yrityksen kommentteja, tarkenna niitä kysymyksillä ja kommentoi tarvittaessa.

Tällaisen yleisemmän, avaavan keskustelun jälkeen esiin nousevat yleensä tehtävän sisältö sekä ehdokkaan vahvuus- ja motivaatiotekijät. Tehtävän sisältöön olet tutustunut prosessin aikana jo useampaan otteeseen dokumenttien ja keskustelujen kautta.

Tässä vaiheessa on tärkeää, että olet ymmärtänyt tehtävän vaatimukset ja mahdollisuudet oikein ja riittävän laaja-alaisesti. Mikäli sinulla on niiden suhteen epäselvyyttä, tarkenna ja varmenna että käsityksesi on oikea.

Tämä on tärkeä vaihe, koska se osoittaa, että olet pohtinut roolia ja sitä kautta oikeasti sitoutunut siihen. Ole tässä riittävän konkreettinen ja nosta rooliin liittyvät vaikeatkin asiat esille, se luo toimeksiantajalle luottamusta sinuun ja kykyysi suoriutua tehtävästä.

Kun käyt läpi omia vahvuuksiasi, tee se jäsennellysti ja tiiviisti

Kytke urasi vaiheita nimenomaan esillä olevaan tehtävään. Kuinka olet aikaisemmissa rooleissasi joutunut samanlaisiin haasteisiin ja tilanteisiin, joita rooli edellyttää? Vältä liian pitkiä kuvauksia ja anna vastapuolelle mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä.

Huonoin vaihtoehto tässä vaiheessa on pitkä ja polveileva monologi ilman, että esiin tuomasi kokemustausta liittyy esillä olevaan tehtävään oleellisesti.

Anna toimeksiantajalle rooli ohjata ja johtaa keskustelun tätäkin osuutta, pidä heidän mielenkiintonsa vireillä ja varmista, että kyseessä on vastavuoroinen keskustelu. Älä siis innostu kertomaan liikaa taustastasi ja saavutuksistasi, vaan sopivasti tavalla, joka tukee toimeksiantajan luomaa haastatteluagendaa ja -tapaa.

Kun kerrot esimerkiksi urasi jostakin vaiheesta, joka sopii hyvin nyt keskusteltavaan rooliin, tuo esiin saavutuksiasi ko. tehtävässä aikaisemmin. Ei siis ole optimaalista kuvata mitä teit, vaan sitä mitä sait aikaiseksi ja kytkeä tämä aikaansaannoksesi esillä olevan tehtävän vaatimuksiin.

Lopuksi voit vielä tiivistää vahvuuksiasi: ”Näiden työvaiheideni ja saavutuksien kautta uskon, että minulla on hyvät edellytykset esillä olevan roolin avaintehtävien (a, b, c…) hoitamiseen”.

Mikäli koet, ettei taustasi ole kaikilta osin riittävä ja kattava, tuo sekin esille. Ole tässä rehellinen, mutta samalla omiin kykyihisi luottava ja positiivinen, esimerkiksi näin: ”Pystyin edellisessäkin tehtävässä nopeasti paneutumaan uuden tyyppisiin haasteisiin”.

Motivaation merkitystä haastattelun onnistumiselle ei voida liioitella

Voit tuoda motivaatiotasi esille haastattelutilanteen käyttäytymisen ja toisaalta motivaatiotekijöidesi kuvauksen kautta. Mieti siis jo etukäteen, miksi olet kiinnostunut tehtävästä. Pureudu tässä pintaa syvemmälle, niin erotut paremmin muista hakijoista. Esimerkiksi se, että olet ollut jo pitkään nykyisessä tehtävässä, voi olla todellinen ja tärkeä tekijä, mutta varsin tavanomainen ja kulunut.

Älä rakenna motivaatiokuvaustasi myöskään pelkästään ’työntötekijöiden’ varaan (eli miksi olisit lähdössä nykytyöstäsi), vaan hae uudesta tehtävästä ja yrityksestä sinua aidosti kiinnostavia asioita ja kuvaa ne tavalla, joka kertoo että olet pohtinut asiaa syvällisesti.

Rakenna keskustelussa aktiivisesti vastavuoroisuutta, luottamusta ja hyvää ilmapiiriä. Tapasi kommunikoida on yksi keskeinen tekijä haastattelussa ja onnistumiseen. Voit esiintyä omana itsenäsi, eikä sinun tarvitse olla teennäisen sosiaalinen tai puhelias. Tärkeintä on, että tuot motivaatiosi ja kiinnostuksesi esille riittävän aktiivisesti ja oikealla tavalla.

Lopuksi tiivistys: Ole valmistautunut, aktiivinen ja energinen. Osoita motivaatiosi ja vahvuutesi kirkkaasti, tehtävään kiinnittyen. Keskustele jäsennellysti haastattelijan agendaa kunnioittaen.


Hannu Kainulainen toimii seniorikonsulttina MPS Executive Search Oy:ssä. Hänen bloginsa on julkaistu aiemmin 8.5.2020 LinkedInissä.

Kirjoittaja: Hannu Kainulainen  Hannu Kainulainen