Jussi, kypsäksi paistettu on seitsemänosainen novellisarja, joka seuraa Jussia – työelämän konkaria, jonka ura on yllättäen päättynyt ja jonka elämä tekee täyskäännöksen kotipitäjän grillikioskilla. Grillin lämpö, nuoret työkaverit ja yllättävät kohtaamiset pakottavat Jussin katsomaan itseensä tavalla, johon työvuodet eivät aiemmin antaneet tilaa.
Osa 3: Sekasotkuihin
Kun Jussin grillikioskin työkaverit Anni ja Samppa huomauttavat hänen suoraviivaisesta tyylistään, alkaa hän muistella työhaastattelua, joka ei ehkä sittenkään mennyt kovin hyvin. Elämän sekasotkut lyövät päälle, kun entinen kihlattu ilmestyy tiskille.
* * *
"Mitä ihmettä sä syöt?" Anni kysyy Sampalta.
Samppa nojaa tiskipöytään oveen ja lapioi muovirasiasta ruokaa suuhunsa pienellä kauhalla.
"Tällasta grillisalaattia. Oma resepti."
Anni kumartuu katsomaan Sampan rasiaan.
"Eikö salaatissa pitäisi yleensä olla edes jonkin verran itse salaattia? Eihän tossa oo vihreää ollenkaan."
"Äläs nyt. Kyllä mä tänne laitoin kahtakin vihreää. Oreganoa laitoin, ja vähän rosmariinia. Tekevät ranuista vähän kevyempiä ku maistuu muukin kuin rasva."
"Ai tollasen sekamelskan on tarkoitus maistuakin joltain?"
"Hei, et sä voi dissata ennen ku oot kokeillut ite", Samppa sanoo suu täynnä.
Annin katse hakee minusta moraalista tukea.
Ihan kelvollinen annos tuo minusta on. Yhdistää grilliruuan parhaimmat puolet. Vähän saa maistaa kaikkea. Eikä tule liikaa mitään. Sellainen tee-se-itse paketti. Kyllä se kelpaa vähän paremmallekin kaverille.
"Joo, ei olisi pitänyt edes kysyä." Anni kohottaa kätensä luovuttaakseen. "Mitäs herra markkinointiesimies ruuasta tietäisi? Arviointikyky laskee kummasti kun kuukausipalkka putoaa kahdeksasta kahteen."
"Ei tainnut olla arviointikyvyssä paljoa kehuttavaa korkeammillakaan palkoilla", Samppa sanoo. "Ei se muuten olisi tänne päätynyt." Hän heittää tyhjän eväsrasiansa tiskialtaaseen. "Tai työpaikkaa vaihtanut ylipäätään ennen ku tiesi ylennyksestä."
Ei se ole aina rahasta kiinni tuommoinen. Eihän sitä nuorena ymmärrä. Mutta näin vanhemmiten pitää elämässä olla muutakin sisältöä. Ihan muista syistä lähdin. Työkulttuurin vuoksi. Henkilökohtaisista syistä.
Mutta ruuasta olen aina tiennyt. Pienestä pojasta asti. Ei sitä muutoin hengissä pysyisi. Se ruokkii kuulkaa muutakin kuin nälkää. Ei se voi mitä tahansa olla. Hyvältä sen tulee maistua. Ja hyvältä tuo maistuu, Sampan— Mitä, salaatiksiko kutsuit? Niin he ovat kaikki sanoneet.
"Kaikki?" Sampan selkä suoristuu. Hän kohottaa kulmaansa. "Ketkä kaikki?"
"Hei, Jussi!" kuuluu tiskin toiselta puolelta. "Sut mä toivoinkin näkeväni. Ei myy nuo nuoret samanlaisia annoksia."
Juu, pitää olla oikeana päivänä paikalla. Mitä laitetaan?
"Vähän tekis sitä mieli mitä laitoit emännälle torstaina. Miksihän mahdoit kutsua? Kanaa siinä oli, perunaa, makkaraa. Jotain maustehia. Jätä tomaatti vaan suoraan pois, en mä sellaasia tarvia."
Tomaatti taisi ollakin emännän pyynnöstä. Laitetaanko sipulia tilalle? Meillä on tuollaista marinoitua punaista. Sopii makkaran kylkeen kuin olisi siinä kasvanut.
"Elä mitään soosia pistä. Kuivana menee tällaaset. Raakana saa laittaa. Ja reilusti."
Laitetaan reilusti.
Keittiön puolella Samppa näyttää huvittuneelta. Tai epäuskoiselta. Vaikea häntä on lukemaan lähteä. Liian monta ulottuvuutta on nuoreen mieheen ahdettu.
Anni on helpompi. Suoraviivaisempi.
"Ei meillä ole marinoitua punasipulia. Kyllä mainosmiehen luulisi tietävän valheellisen—"
Vastahan minä sitä tein muutama päivä sitten. Ei kai se vielä ole loppunut. Siellä pitäisi olla jääkaapissa ylähyllyllä. Sellainen sininen rasia.
"Ihanko vain varmuuden vuoksi?" Anni kysyy tiskikoneen vierestä.
Mutta en minä siihen vastata ehdi.
"Sä myit mun annoksen tolle asiakkaalle?"
Myin.
Samppa nyökkää syvään.
"Ja oot ennenkin myynyt?"
Olen.
Nyt hän hymyilee. Kaivaa ranskalaiset pakastimesta ja suuntaa rasvakeittimelle.
"Ja ne tykkää?"
Kuin liukuhihnalta menevät. Osa tulee ihan varta vasten takaisin. Jonkinlainen ote tähän hommaan vaaditaan. Oikea makupaletti. Kaikilla ei sellaista ole. Sinulla on.
"Kunhan et anna Pyykkösen siitä kuulla. Se on mut jo muutamaan kertaan tyrmännyt. Tuntui siima loppuvan viime kerralla."
Mitäs tässä nyt olisi kertomista? Asiakkaat ovat tyytyväisiä. Tarvitseeko siitä sen enempää puhua?
"Jaa, se tyrmäsi sutki?"
En minä kauaa täällä aio olla. Mitä turhia hänen systeemejä sotkemaan enempää kuin on tarvis. Soveltuvuustestistä tulivat tulokset eilen. Sanoivat, jotta ensi viikolla saa jo odotella tarjousta. Tykkäävät hoitaa nopeasti maaliin nämä asiat.
"Mikäs oli testissä tuloksena?" Anni kysyy.
Tuloksenhakuiseksi luonnehtivat, ja käytännölliseksi. On kuulemma jalat maassa ja työt hanskassa. Eivät jaa asiat puolitiehen kun uskaltaa tehdä päätöksiä nopealla tahdilla. Puhuttiin kuinka hyvin sopivat tällaiset ihmiset alalle.
"Markkinointiin? Vai esimieheksi?"
Sekä että. Molemmat sujuu. Kilpailullinen pitää olla. Ja riskejä pitää aina ottaa joka alalla. Minä saan tulosta aikaiseksi kun muut vasta laativat suunnitelmia. Ei sitä voi joka tilanteessa lähteä muita paapomaan. Kun on yksi ratkaisu löydetty niin sillä mennään.
"Oletko varma, että yhdessä puhuitte? Sulla kun noita mielipiteitä tuntuu riittävän."
Haastattelutilanne. Kyllä siellä pitää saada mielipiteitä jakaa. Johan se on ihan perusoletus jo. Siitähän ne kysymyksetkin ovat.
"Eikö ne kuitenkin osaamisesta–"
Mielipiteitä osaamisesta. Miten sen nyt haluaa kukin muotoilla. Kyllä häneltäkin tekstiä tuli. Ihan ei kaikesta edes saanut selvää. Niinhän niiltä tulee kaikilta. Tuli Kirsiltäkin edellisessä haastattelussa. Berglundilla.
"Siinä haastattelussa, joka sai sut vaihtamaan työpaikkaa?" Samppa kysyy ojentaessaan annoksen ikkunasta asiakkaalle. "Meni vissiin aika hyvin."
Annilta minä vastausta odotan. Vaan ei tule, ei millään.
"Okei", hän viimein sanoo, ja lähtee vastaamaa kioskin soivaan puhelimeen.
Tietenkin me yhdessä puhuimme. Miten sitä voisi muutoin puhua? Hulluksi tulee ihminen jos pitää yksin lähteä puhelemaan. Ei ole tervettä sellainen. Sitä ollaan joko hiljaa tai puhutaan vuoropuhelua. Johan siinä alkaa kansa kadullakin katsomaan jos ihminen vain itsellensä pulisee.
"Oli itse Pyykkönen", Anni sanoo lopettaessaan puhelun.
"Mitä se halusi?" Samppa kysyy.
"Mitä nyt aina muulloinkin. Kai on lämpötilat otettu pakastimista? Katsokaa, että otatte tomaateista kannan pois ennen kuin pilkotte. Limsaa on lisää tiskin alla, jos jääkaapista loppuu."
"Just. Luulisi, et ollaan täällä ensimmäistä päivää töissä."
"No on ne siitä vähän harventuneet."
Miten ei ollut selvää? Yhdessä puhuttiin. Samaa mieltä oltiin.
"Ai täh?"
Anni katsoo minua eksyneenä. Minä käännän selkäni kokonaan ikkunalle. Kohtaan nuorison suoraan. Jotta tulee käytyä läpi.
Oli vaan vastaus sen sävyinen. Et näyttänyt minua uskovan. Oletko eri mieltä päätelmistä, vai kuinka?
"Sun tulokset vaan kuulosti mun korvaan vähän kertovan eri asioista ku mitä väitit."
Kai sen ammattilaiset tietävät opiskelijoita paremmin.
"Joo, no sen takia mä kysyinkin. Sut tuntien vähän veikkaisin, ettei saanut ammattilainen kunnolla suunvuoroa."
Ei kai sitä tarvitse moneen kertaan läpi käydä? Yksinkertaista asiaa. Minä kerroin mielipiteeni. Hän oli samaa mieltä.
"Hän oli samaa mieltä?"
Ei väittänyt vastaan. Mielenkiintoiseksi kutsui. Paljon kiitteli tulemisesta. Ei siinä hirveästi epäselvää jäänyt.
Samppaa tämä tuntuu kovasti huvittavan.
"Joo, mielenkiintoista on monenlaista."
Teilläkö on asiaan jokin muu tulkinta?
"No, mun ei-ammatillinen mielipide on, et sä soveltuisit paremmin johonkin käytännönläheiseen yritystyöhön, jossa ei tarvitse juuri monimutkaisuuksia vatvoa. Ennemmin kuin esimieheksi tai toimistohommiin", Anni sanoo. "Mut suuntaa antaviahan noi kaikki testit vaan on, ei mitenkään kiveen hakattuja."
Yli kolmekymmentä vuotta minä siellä pärjäsin. Hyvin pärjäsin. Kauemmin kuin teistä kumpikaan on ollut elossa.
"Ja sitten yks-kaks lopetit ‘vaihtelun vuoksi’?" Samppa kysyy.
"Mikä sai sut ylipäätään tolle alalle hankkiutumaan? Ei vaikuta lainkaan sun jutulta", Anni sanoo.
Mikä saa ihmisen ylipäätään millekään alalle? Raha saa. Pitää talo maksaa. Ja auto ja ruoka ja mitä ikinä. Ei elämää grillibisneksellä kustanneta. Koskaan ei saa uusia vaatteita tai huvipuistomatkoja. Kauan pitää säästää syntymäpäiviä varten. Ja alelaarista on nekin lelut kaivettu. Kiusaamiseksi menee sellainen, pidemmän päälle. Lapset huomaa ensimmäisinä kaikki erot. Vaikkeivät itse tiedostaisikaan. Ihminen kestää vaikka mitä kunhan korvaus on riittävä.
Syvä on hiljaisuus, joka tästä syntyy. Vetävät vakavaksi sekä Anni että Samppa. En minä näin aikonut heille purkautua. Tuli jostakin syvemmältä tämä.
"Mä en tiennyt, et sulla on lapsia", Anni sanoo viimein.
Ei ole lapsia. Ei ole, eikä tule.
Käännyn takaisin ikkunaa kohti. Sen toisella puolella seisoo entinen kihlattu. Milla.
Mistä ihmeestä näitä tuttuja tänne löytää näin suurella joukolla? Koskaan aikaisemmin eivät ole löytäneet. Aina ennen on voinut Helsinkiä Jalasjärvelle paeta.
"Vähän se taitaa riippua ihmisestä mitä kestää", Milla sanoo. "Itselle tuli raja vastaan kun jätit kihlajaisillallisen välistä ylitöiden takia. Siinä ehti hyvin laskeskella miten monta yksinäistä iltaa on meidän suhteen aikana tullut vietettyä."
Vähän aikaa hän minua katsoo kuin odottaisi vastausta. Mutta en minä tuohon mitään osaa sanoa. Ei hän väärässä ole. Ei koskaan ollut.
"Liian monta", hän viimein jatkaa. "Aikaa ei voi millään hintaa ostaa, vaikka kuinka paketoisi koruihin ja lentolippuihin. Kanasalaatti mukaan. Ja yksi vesipullo."
En minä sitä vaivaudu edes toistamaan. Varmasti kuulivat keittiön puolella. Sen verran kovaa Milla asiansa esitti.
Hyvältä näyttää edelleen. Paremmalta jopa. Hän on leikannut hiukset. Eivät uletu enää edes olkapäille. Vaan hyvästi ne sopivat. Oikein kauniisti.
"Etpä ole itsekään kaikkea kestänyt. Kovasti yritit, vaan takaisin olet tänne päätynyt. Melkoinen lopputulos. Toivottavasti oli kaiken sen arvoista. Lähtisikö tuota nyt edes ironiaksi kutsumaan? Meinaa olla jopa liian runollista."
Samppa ilmestyy tiskille salaatin kanssa. Milla kurottuu kohti paperipussia. Hänellä on uusi sormus vasemmassa nimettömässä.
"Kai hautajaiset menivät hyvin? Ehdit paikalle? Kuulin, että olit työmatkalla kun hän kuoli."
Kaunis on sormuskin. Mutta pieni on kivi. Pienempi kuin minun. Paljoa ei ole maksanut.
"Taisi minun adressi olla hieman myöhässä. Pahoittelut siitä. Laitoin heti kun kuulin. Äitisi oli parasta mitä meidän suhteesta sai irti."
Samppa huomaa myös sormuksen. Hän taputtaa minua kertaalleen olkapäälle.
"Onnea matkaan, Jussi." Milla nyökkää kohti grillin kylttiä ja kääntyy lähteäkseen.
"Toivottavasti tämä uusi polku toimii paremmin."
"Kaikki hyvin?" Anni kysyy Millan hävittyä näkyvistä.
Juu.
Juu ei. Ei ole.
Jussi, kypsäksi paistettu -novellisarjan on kirjoittanut Ida Välimäki ja kuvitukset on luonut Anni Sirén.
Luvut:
Osa 1: Lihasmuistissa
Osa 2: Hillopurkki
Osa 3: Sekasotkuihin
Osa 4: Silkkihansikkailla
Osa 5: Ruokatuntipuheista
Osa 6: Passiton
Osa 7: Grilli-ihmisiä
