Jussi, kypsäksi paistettu on seitsemänosainen novellisarja, joka seuraa Jussia – työelämän konkaria, jonka ura on yllättäen päättynyt ja jonka elämä tekee täyskäännöksen kotipitäjän grillikioskilla. Grillin lämpö, nuoret työkaverit ja yllättävät kohtaamiset pakottavat Jussin katsomaan itseensä tavalla, johon työvuodet eivät aiemmin antaneet tilaa.
Osa 2: Hillopurkki
Grillikioskin arjessa Jussi yrittää vältellä työkavereidensa Annin ja Sampan utelevia kysymyksiä ja pitää menneisyytensä tiiviisti kannen alla. Samalla hän ryhtyy soveltamaan tuotteiden reseptejä. Mutta onko hänen urallaan kasvattama asiakasymmärrys lopulta hyödyksi uudessa työssä vai tuoko se enemmän hämmennystä?
* * *
"Mitenkä kauan sä tätä meinaat vielä kaarrella? Täytyy kohta joku purkinavaaja hommata ku ei susta muuten saa mitään irti."
Samppa latoo paperilautasia laatikosta kioskin hyllylle.
Koko viikon olen saanut tästä vääntä. Ei siinä mitään kiinnostavaa ole. Sattui vain menemään näin tällä kertaa.
Se on tässä nykynuorisossa pilalla. Kuvitellaan asioiden merkitsevän enemmän kuin miltä ne näyttää. Koskaan ei voi jättää kysymyksiä kysymyksiksi. Aina pitää löytää vastaus jostakin.
Enää ei hallita tietämättömyyttä niin kuin ennen. Kyllä me tuon ikäisinä tiedettiin pysyä kaukana toisten asioista. Syntyy vähemmän ongelmia sillä tavalla. Nykyään tietämättömyys puristaa rintaa ja polttaa sormenpäissä. Ihminen ei pysy enää paikallaan samalla tavalla.
"Ihan oot itse kuule kuoppasi kaivanut", Anni sanoo. Hän nojaa tiskiin, selkä keittiöön päin, ja tähyilee ikkunasta ulos. Hiljainen on lauantai-ilta.
Minäkö kaivanut? Sanaakaan en ole sanonut. Muut puhuvat mitä sattuu. Maija varsinkin. En minä voi siihen vaikuttaa.
"Joo, sehän se ongelma onkin." Samppa kiipeää alas keittiötikkailta ja taittelee pahvilaatikon kasaan. "Jos siinä ei oikeesti olisi mitään kerrottavaa, sä et käyttäisi näin paljon energiaa sen välttelemiseen."
"Jep. Sä protestoit liikaa." Anni kääntyy katsomaan minua. "Kaikesta muusta löytyy kyllä mielipiteitä niin ku joltain Mielensäpahoittajalta, mutta tästä et suostu puhumaan, et millään."
Vai ihan Mielensäpahoittajalta… Ei sitä tarvitse mieltään pahoittaa, jotta voi mielipiteitä olla. Eikä niitä mielipiteitä voi kaikesta jakaa. Loppuvat vielä kesken.
"Työpaikanvaihdos on kuitenkin vielä aika peruskauraa", Samppa sanoo.
"Eikö sitä joudu jo työhaastattelussa selvittämään?" Anni jatkaa. " Ja jos niille voi kertoa, miksi ei meille?"
Siellä on Anni asiakas ikkunan takana.
Sama mies kävi alkuviikostakin. Oli työmatkalla Tampereelle. Tämä on viimeinen oikea grilli sen matkan varrella. Moni pysähtyy ohi ajaessaan.
Hyvin tuli juttua häneltä. Autoista puhuttiin, ja hampurilaisista. Sellaista keskustelun pitää olla. Asiaa. Mielipiteitä asioista. Kuulumisia vain muodon vuoksi. Pintapuolin. Eikä yhtään udella enempää, ellei sitä vapaaehtoisesti jaeta. Silloinkin kuunnellaan vain toisella korvalla. Ei ole kohteliasta sellainen toisten asioista tietäminen.
Anni kääntyy ottamaan tilausta vastaan.
"Ei me muille kerrota", Samppa kuiskaa minulle. "Vaikka olisikin noloa."
"Hei, sähän olit täällä kun viimeeksi kävin", mies luukulta huikkaa minulle.
"Muistatko vielä mitä laitoit? Älyttömän hyvää oli, en ole muualta saanut. Ihan piti uudestaan tulla."
No muistuuhan se. Laitetaan samanlainen.
Minä vedän pihvin jääkaapista ja suuntaan grillille. Anni ilmestyy siihen viereen.
"Onko tällä samanlaisella joku nimi? Tai hinta?"
En ole nimeä vielä kehittänyt. Tarkkaan pitää sellaiset valita. Parempi on olla ilman nimeä kokonaan kuin huonolla pilata. Kirjaa pekoni-juustoksi. Sillä minä viimeeksi laskutin.
"Pekoni—? Okei, joo, miksi ei."
Hän suuntaa takaisin tiskille. Nyt ilmestyy puolestaan Samppa grillin viereen.
"Ooksä lähtenyt soveltamaan listaa?" hän kysyy.
Ei voi grillibisneksessä listaa orjallisesti noudattaa. Täytyy osata sovittaa annos asiakkaan makuun. Jos kerran on aikaa ja aineksia. Mitä turhaan lähettää pois puolikylläisenä. Parempikin onnistuu.
"Nii, mut—"
Kyllä sinun uskoisi tämän tietävän jos jonkun. Sinähän juuri mainostit grillikioskia oikeiden kokemusten keskuksena. Eivät kokemukset ole listatavaraa.
"Nopea suunnanmuutos sulta—"
En minä täysin samaa mieltä edelleenkään ole. Mutta kyllä minä sitä ehdin monta päivää jo harkita. Lauantaista tiistaihin. Ei siihen pidempää kannata käyttää. Ripeästi kuuluu asioiden edetä. Jokin pointti sinulla tuntui olevan.
"Okei, hidasta vähän. Ei mua soveltaminen haittaa. Iteki oon aina välillä ku onnistuu huomaamatta. Mietin vaan, et ooksä Pyykköseltä kysynyt mitä se on mieltä? Se ku ei koskaan oo mun soveltamisista kauheesti tykännyt."
Eikö se ole hänellekin parasta, jos asiakkaat lähtee tyytyväisinä pois. Ja tulevat takaisinkin vielä useimmat.
"Joo, niinhän sitä luulisi. Mut ei sitä kiinnosta mikä on oikeesti parasta, kunhan vaan saa itse päättää kuinka tehdään. Meillä oli ruishamppareita myynnissä viime vuonna mut hän veti sen pois listalta kun ei tykännyt mainoskuvasta."
"Ja itse oli vielä kuvan ottanut", Anni sanoo ilmestyessään toiselle puolelleni. "Mitä sä laitat siihen? Jotain hilloa?"
Paholaisen hilloksi kutsutaan. Sopii hampurilaiseen niin että. Ja vielä kun on oikea leipä. Tällainen mikä rouskahtaa hampaissa. Ei sellaista pullavaa mitä etelässä myydään.
"Ei meillä oo täällä paholaisen hilloa aikaisemmin ollut", Samppa sanoo.
Itse olen hillon tehnyt. Oli purkki mukana omia eväitä varten. Ei minua haittaa jakaminen.
"Ei sua varmaan, mut Pyykköstä haittaa." Anni pistää hampurilaisen paperiin ja suuntaa tiskille. "Hyvältä se kuitenkin näyttää."
Pitää Matille ehdottaa, josko listalle laitettaisiin. Sen verran on tehnyt kauppaa.
"Ooksä näitä useammankin jo myynyt?" Samppa kysyy.
Jonkun parisenkymmentä vasta. Loppui hillokin kesken, mokoma. Tänään vasta sain uuden purkin tilalle.
Samppa pudistaa päätään.
"Voitha sä yrittää. Mut älä sano etten mä varoittanut."
"Heitä Samppa yks Fanta-pullo sieltä jääkaapista", Anni huutaa.
Samppa suuntaa jääkaapille. Hän kääntyy pullo kädessään minun suuntaani.
"Hetki, sanoitko sä et sulla on hillopurkki eväänä?"
Parasta on hillo ruuassa kun juuri ennen syömistä levittää. Veteläksi menee, jos sen etukäteen laittaa.
Anni nappaa pullon Sampan kädestä ja lähettää asiakkaan eteenpäin.
"Mut et sä voi käyttää—" Samppa aloittaa.
"Taas me eksyttiin pois tästä työpaikanvaihdoksesta. Huomasitko?" Anni kohottaa kysyvästi kulmaansa. "Jotenkin näyttää aina onnistuvan."
Vaan aina me siihen takaisin päästään jotakin reittiä. Ei voi näin kiinnostavaa olla, ei millään.
Vaihtelua tarvitsin. Jotain erilaista. Koko ammattiurani minä siellä tein. Kai sitä jatkaakin olisi voinut. Mutta yksinäiseksi se alkoi pidemmän päälle käymään. Jossain vaiheessa tulee vaan huomattua, että sitä on oltu samassa paikassa kolme vuosikymmentä. Eikä elämä ole siitä mihinkään liikkunut.
"Okei." Ei näytä Anni minua uskovan. "Mut minkä takia sä tulit just tänne?"
Väliaikaisesti tulin. Kunhan löydän uuden paikan. Olen minä jo haastatteluissa käynyt. Viimeisimmästä kuulin eilen takaisin. Hyvin meni. Oikein tykkäsivät. Jatkoon pyysivät. En minä kauaa teidän jaloissa täällä pyöri.
Ei riitä Annille vielä tämäkään.
"Mut minkä takia just tänne? Luulisi et töitä riittäisi toimistopuolella sun taustalla? Varsinkin Berglundin kokemuksella."
Vaihtelun vuoksi, johan minä sen sanoin. Ei sitä jaksa aina samaa hommaa puurtaa. Tuli paikka vastaan ja minä tartuin siihen. Kun kerran tarjottiin. Minkä takia itse tulit?
Siihen hän vain kohauttaa harteitaan.
"Olin täällä pari vuotta lukion jälkeen. Kesti hetki päästä sisään yliopistoon. Tilastomatikka otti kiinni. Mulla on toka vuosi vasta menossa, ei kukaan vielä tarjoa harjottelupaikkaa. Eikä Tampereelta nykyään töitä löydy. Mä käyn täällä muutenki melkein joka viikonloppu, poikaystävän luona. Helpompi oli tässä jatkaa ku jotain muuta koittaa etsiä."
"Et sä voi noin vain omaa hilloa asiakkaille myydä", Samppa sanoo väliin.
Kaikki tiesivät, että omaa hilloa se oli. Kyllä minä sen sanoin. Saivat tasan mitä halusivat.
"Aika suureksi menee vaihtelu muuttaessa toimistohommista grillikioskille. Yleensä on liike toiseen suuntaan."
Nyt menee liike siihen suuntaan, että vaihdetaan Anni tänne keittiöön. Minä tulen tiskille niin ei tarvitse tästä enää puhua.
"Ne luuli et tää on sun grilli", Samppa sanoo.
Koskaan en ole sellaista väittänyt. Paitsi Maijalle. Mutta heti senkin korjasin. On oma vika, jos sellaisia oletuksia lähtee tekemään. En minä voi niistä olla vastuussa.
"Mut ei ne sitä hilloa—" Samppa aloittaa.
Loppua en kuule. Ikkunan toisella puolella seisova asiakas on Jaakko. Tai Jaskaksi me häntä silloin aikoinaan sanottiin. Paljon on ehtinyt mies vanheta.
"Ei mutta. Jussi! Sehän on Mäkelän Jussi. Kauas olet ehtinyt Helsingistä seilata."
"Niin, minä—"
"No onhan siitä jo kauankin aikaa kun viimeeksi nähtiin. Toistakymmentä vuotta. Pitkään aikaan et olekaan enää mulle töitä tehnyt. Vaat etkös sä jostain täältä Kurikasta juuri ollutkin kotoisin."
Mistään Kurikasta en ole koskaan ollut kotoisin. Jalasjärveltä olen, vaikka kuinka kuntia yhdistelisivät.
Mutta mistäs Jaska sen eron tietäisi. Hän tapittaa navigaattoria niin, että simulaatioajoksi menee koko touhu. En tiennyt hänen osaavan Kehä Kolmosesta pohjoiseen. Paitsi lentokentälle, kunhan kone vie etelään.
Vaan en minä sitä ääneen kehtaa sanoa.
"Jostain täältä, juu."
"Äidilläs taisi olla grilli näillä main, eikö? Tämäkö se nyt on?"
"Tämä—"
"Kovasti olen kuullut kehuttavan. Ohi olin ajamassa, Seinäjoelle. Tyttärentytär täyttää kolme huomenna. Näin nimen kartalla ja mietin, eikös täälläpäin ollut se joku grilli mistä on ollut puhetta toimistolla. Hienosti näyttää menevän."
"Ai puhetta—"
"Mut hei, onnea sulle jo näin etukäteen. Kuulin, että eilen valitsivat. Taitaa maanantaina olla vasta virallista. Heti tiesin, että sulle menee kun paikasta kuulin. Muodollisuusseikkoja vaan nämä haastattelut. Ettei kukaan syytä suosimisesta. Kiva et jaksat vielä äitiäs auttaa tällaisen ylennyksen alla. Laita yks tollanen kanahamppari. Mukaan, kiitos."
Käännyn ympäri välittääkseni tilauksen keittiön puolelle. Heiltä ei ole sanakaan mennyt ohi. Nyt on ensi viikko käytettävä tästä puhumiseen.
Heti Jaskan lähdettyä alkavat kysymykset.
"Kuka toi oli?"
"Mistä ylennyksestä se puhui?"
"Miks nää sun tutut kuvittelee, et sä omistat tän kiskan?"
Tämä vyöry on parasta katkaista heti alkuunsa. Mahdollisimman ympäripyöreästi.
"Miten ne on kaikki k—"
Entinen pomo oli. Hänelle minä ensimmäisenä työskentelin kun Berglundilla aloitin. Ei heidän kuvitelmille kannata painoarvoa antaa. Vähän ovat sekaisin, kaikki jotka Helsingistä lähtevät.
"Sinä mukaan lukien?" Samppa kysyy.
Siellä oli paikka auki johtoportaassa. Minun nimi oli esillä. Haastattelussa kävin pariin otteeseen. Siitä suoraan lähdin.
"Mutta nyt ne vasta valitsee kenelle se menee?" Anni kysyy.
Niin. Nyt vasta valitsevat.
Jussi, kypsäksi paistettu -novellisarjan on kirjoittanut Ida Välimäki ja kuvitukset on luonut Anni Sirén.
Luvut:
Osa 1: Lihasmuistissa
Osa 2: Hillopurkki
Osa 3: Sekasotkuihin
Osa 4: Silkkihansikkailla
Osa 5: Ruokatuntipuheista
Osa 6: Passiton
Osa 7: Grilli-ihmisiä
