Jussi, kypsäksi paistettu on seitsemänosainen novellisarja, joka seuraa Jussia – työelämän konkaria, jonka ura on yllättäen päättynyt ja jonka elämä tekee täyskäännöksen kotipitäjän grillikioskilla. Grillin lämpö, nuoret työkaverit ja yllättävät kohtaamiset pakottavat Jussin katsomaan itseensä tavalla, johon työvuodet eivät aiemmin antaneet tilaa.
Osa 6: Passiton
Jussi palaa tauon jälkeen grillikioskille. Grillin omistajan huomio ja työkavereiden rehellisyys pakottavat Jussin arvioimaan, mitä hän haluaa työltään ja mitä hän ei enää pysty kantamaan. Jussi päätyy tekemään ratkaisun, jota hän ei ehkä itse olisi osannut ennakoida.
* * *
"Hei, Jussi. Ootko kunnossa?" Anni kysyy. "Vähän ehdittiin jo huolestua. Lähdit aika kiireellä viime lauantaina. Eikä sua oo koko viikkoon täällä näkynyt."
Juu. Ei ole näkynyt.
Grillin ovi vasta sulkeutuu takanani. Samppa heittää minulle essun ja siirtyy tiskiltä keittiön puolelle.
"Kaikki hyvin?" hän kysyy.
Sairaslomalla olin. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää. Tällä alalla ei parane tulla kipeänä töihin. Ties keneen tarttuvat taudit. Mistään muusta syystä ei saanut lapsenakaan olla töistä pois. Mutta kipeänä ei päästänyt äiti lähellekään grilliä. Ei päästänyt edes ovesta ulos.
Eivät he sitä usko. Anni ja Samppa. Ilmeistä sen näkee. Eivät kuitenkaan lähde haastamaan.
"Hei, mulla jäi vähän vaivaamaan se mitä sanoin viime lauantaina", Samppa sanoo. "Ei ehitty siinä enää jutella ennen ku lähit, ja mä vaan halusin sanoa, ettei mun tarkoitus ollut olla niin hirveän tyly." Hetken hän arvioi minun ajatuksia ennen kuin jatkaa. "Sä vaan vaikutit jotenkin välttelevän koko aihetta ja mä ajattelin…"
Sampan katse hakee tukea Annista.
"Se vaikutti jotenkin kovasti sua vaivaavan", Anni aloittaa. "Niin kuin et olisi lainkaan asiaa vielä käsitellyt itse. Joskus siihen tarvitsee jonkun työntämään vauhtia. Että pääsee alkuun."
No vauhtia ainakin tuli kunnolla. Koko viikoksi riitti. Ehkä pidemmällekin.
Nyt huolestuvat nuorison katseet oikein kunnolla. Toisiansa vilkuilevat, kun eivät tiedä miten päin olla.
En minä siitä pahastunut. Sai antaakin. Hyvä vaan, että joku kehtasi sanoa. Eivät ne siellä Helsingissä koskaan osaa suorasti asioita laittaa. Aina pitää saada toinen itsenäisesti ymmärtämään ongelma. Ettei mene kiusalliseksi tilanne.
Suoraan se pitää sanoa jos jokin vaivaa. Päästään elämässä eteenpäin. Olisi monta ongelmaa jäänyt syntymättä, jos joku olisi jo siellä sanonut. Täälläpäin osaavat ihmiset kommunikoida. Ylpeä siitä kannattaa olla.
Eivät mene tunteet siitä pilalle, että niitä joskus käyttää. Sitä varten ne ovat. Enemmänkin pitäisi käyttää. Eikö ne niin opeta nykyään? Eivätkä ne voi kaikki positiivisia olla. Ei mene ihminen rikki niin pienestä.
Nyt alkaa nousta jo hymyäkin huulille. Helpottunutta sellaista. Koko viikonko he ovat tätä jännittäneet?
Sovitaan, että menevät kommentit juustosta vastakauppana.
"Juustosta? Mistä juustosta?" Samppa kysyy.
"Jussi myi sen sun lopun halloumin asiakkaalle viime lauantaina", Anni selittää.
"Sä myit mun eväitä asiakkaalle? Loppuiko omat kesken?"
"Hei, Jussi! Hyvä ku oot täällä", kuuluu tuttu ääni ikkunan toiselta puolelta. Vakioasiakas. "Torstaina kävin mut ei sua näkyny missään. Meinas tulla jo ikävä."
"Ei kai se minua kohtaan ikävä noussut?"
"No sinulta niitä hillopurilaisia saa. Eivät muut usko et on olemassakaan kun ei listalla lue. Turha sitä on laatikossa pitää, lähe mainostamaan sellaista."
"Eli hillohampurilainen, tuleeko muuta?"
"Ei nyt tähän hätään. Varros hetki, joskos mieli ehtii muuttua."
"Hei, Jussi", Samppa kuiskaa olan yli, "ei meillä oo sitä hilloa enää. Mutta mulla on makaronilaatikkoa eväänä, jos haluat sen myydä."
Eilen tein uuden purkin. Repussa taitaa vielä olla.
"Ei sitä voi vielä mainostamaan lähteä", sanon asiakkaalle. "Loppuu hillo vielä kesken päivän kun ei olla ehditty varastoimaan riittävästi."
"Ja mistähän hillosta täällä on oikein puhe?" kuuluu Matin ääni kioskin ovelta.
Siellähän hän seisoo. Sylissään monta säkkiä ranskalaisia. Jotka hän nyt työntää Annille. Samppa vilkaisee kerran minua ja pudistaa kerran päätään. Hän lähtee kiertämään keittiötä päästäkseen käsiksi hillopurkkiin Matin selän takana. Matti puolestaan tuijottaa minua kysyvästi.
"Ei me täällä mitään hillotuotteita myydä", hän sanoo.
Ei virallisesti tietenkään. Mutta en kai minä voi hyvää hilloa reppuunkaan jättää. Oli eväänä kerran ja asiakas halusi maistaa. Sana levisi. Vievät kädestä nykyään. Tulevat oikein varta vasten.
"Anteeksi, ymmärsinkö oikein? Sinä olet myynyt omia eväitäsi asiakkaille? Kai sinä ymmärrät, että se on valtava elintarvikesäädösten rikkomus. Jos tarkastaja saisi tietää, voisi mennä koko kioski kiinni. Tällaiset asiat on tarkkaan laissa säädelty, et sinä voi mitä vain täällä lähteä tekemään. Eikö sitä opetettu jo hygieniapassin kokeessa?"
Ai minkä passin?
"Voi, älä sano ettei sinulla ole hygieniapassia. Sanoit, että olet ollut grillillä aikaisemminkin töissä."
Olen ollut. Monta kesää kahdeksankymmentäluvulla. Ei siihen mitään passia tarvittu. Riitti kun osasi koota täytteet sämpylän väliin.
"Ei— ei nykyään voi ilman passia olla ravintola-alalla. Tulee kalliiksi tällainen huolimattomuus. Kyllä pitäisi aikuisen ihmisen ymmärtää."
Minunko huolimattomuus, vai kenen? En minä koskaan ole missään hygieniakokeessa väittänyt käyneeni. Ei sellaista kysyttykään. Tarvitsit käsiä. Minun olivat vapaana. Jos jotain muuta tarvitaan, siitä pitää kertoa etukäteen.
"Enkö minä pyytänyt sinua laittamaan passistasi kopion tänne kansioon? Sanoit niin tehneesi."
Passista laitoin kyllä sinne kopion. Sitä en tiedä mitä tekemistä sillä on hygienian kanssa.
Anni on saanut ranskalaiset pakkaseen. Hän vetää nyt kansion esille, ja passikopion kansiosta ulos.
Vanhahan se kuva on, mutta vielä se tuntuu poliisille kelpaavan. Eivät ole uutta pyytäneet.
"Tämä on kopio sinun passista?" Matti huutaa.
Passia pyydettiin. Passin annoin. En minä voi lähteä ajatuksia lukemaan. Tämä on ainoa passi mitä on koskaan kysytty.
"Et sinä voi täällä lähteä noin vain omiasi säätämään. Naapurussuhteen hyväksikäyttöä tällainen. Eikä täällä voi passittomia töissä olla. Sääntöjä pitää noudattaa—" Matin katse osuu tiskin viereen siirtämiini ruokailuvälineisiin. "Kuka nämä haarukat on tänne siirtänyt? Samppa! Johan me on tästä puhuttu."
"Jaa", Samppa sanoo hampurilaista viimeistellen, "itse en lähtisi sitä puhumiseksi kutsumaan, mutta kukin tyylillään."
Ei ollut Samppa joka siirsi. Minä siirsin.
"Täällä pysyvät tavarat tasan siinä, mihin minä ne laitan. Muuttuu yhdeksi sekasotkuksi koko touhu jos täällä ruvetaan soveltamaan siitä, mitä ollaan sovittu."
Paljon helpompaa olisi, jos tavarat ovat käden ulottuvilla silloin kun niitä tarvitsee.
"Minun grilli, minun säännöt. Jos huvittaa tehdä toisin, on vapaa lähtemään", Matti sanoo.
"Varo vain", kuuluu ääni taas tiskiltä. "Jussi ottaa tuollaiset uhkaukset tosissaan."
Kirsi.
"Ei mitään, en minä kaunaa kanna. Päinvastoin. Kaikille olen kertonut tästä uudesta urastasi. Maasta taivaisiin olen kehunut."
"Sinä olet kehunut?"
"Kaikille tutuille. Joillekin tuntemattomille, mitä nyt sattuu vastaan tulemaan." Hän hieman naurahtaa kun näkee ilmeeni. "Älä huoli, en minä sinua ole maininnut. Kunhan vain grillistä puhunut. Ainahan sitä ystävien yrityksiä kehutaan."
"Ei olla ystäviä me."
Samppa ujuttaa valmiin hampurilaisen minun ja Kirsin välistä asiakkaalle. Mies ei liiku mihinkään.
"En minä sinusta puhunutkaan. Matista."
Nyt on Mattikin tiskillä.
"Golfia satuttiin pelaamaan samaan aikaan", hän sanoo.
"Kun tuli esille Jussi Mäkelä, ajattelin ettei mitenkään voi olla sama henkilö", Kirsi selittää. "Niin vain sattuman kautta."
"Jotenkin tuli vain esille?"
"Alaisista puhuttiin. Kyllä sinä tiedät miten se menee."
"Kirsi, et sinä ole koskaan minusta pitänyt. Ei sitä tarvitse peitellä. Kyllä minä sen olen tiennyt jo monta vuotta. Mutta eikö irtisanomisessa ollut ihan tarpeeksi välien selvittelyä? Pitikö oikeasti lähteä vielä kylillä juoruamaan?"
"Missä? Irtisanomisessa? Olisi saanutkin irtisanoa. Se selvittely tuli sinun puoleltasi."
"Ensiksi ehdin. Kyllä minä tiesin mihin suuntaan se keskustelu oli menossa. Niin paljon oli sättimistä. Ei siitä muuallekaan olisi voinut mennä."
"Ha. No vähän minä jo ihmettelinkin kun niin äänekkäästi lähdit. Ei me sinua irtisanomassa oltu. Uusiin tehtäviin siirtämässä. Sen haastattelun perusteella. Ja valituksia oli tullut sen verran sinun johtamistaidoistasi. Olisi pitänyt jo aikaisemmin siirtää, jos minulta kysytään. Olisi voitu pitää Jonna talossa."
"Niin, mutta—"
"Sellaisella myrskyllä lähdit, ettei siinä ketään huvittanut ruveta perään soittelemaan. Tervemenoa minun puolestani. Olisit saanut aikaisemminkin lähteä."
"Hyvä että lähdit", sanoo ikkunalle jäänyt asiakas. "Ei näin hyvää ruokaa muualta saa. Oikean rasvaista. Sellaista mikä maistuu."
Hän palauttaa tyhjän käärepaperin tiskille.
"Kuka sellaisesta toimiston kynänpyörittelystä muka hyötyy? Hyvä vaan, että on saatu mies oikeisiin töihin. Ei tällaista ruokaa muualta saa."
Mies lähtee matkoihinsa. Matin katse tarkentuu hampurilaispaperiin jääneisiin hillotahroihin.
"Eikä pitäisi saada täältäkään. Miten sinä edelleen olet myynyt omia eväitäsi, vaikka minä olen täällä paikanpäällä vahtimassa?"
Hän kääntää katseensa kohti Annia ja Samppaa. Kaksikko seisoo hiljaa keittiön nurkassa. He syövät ylijäämäranskalaisia kuin katsoisivat saippuaoopperaa. Rasia häviää Sampan selän taakse niin nopeasti, ettei Matti ehdi sitä huomata.
"Hei, et sä voi Jussille noin puhua", Anni sanoo syvällä rintaäänellä.
Hän suoristautuu koko pituuteensa. Yrittää olla varteenotettava. Samppa suoristautuu myös.
"Jussi on parasta mitä tälle grillille on tapahtunut sen jälkeen, ku mä täällä aloitin", hän sanoo.
"Parasta? Vai on parasta? Jussi väitti koko viikon olleensa kuumeessa, mutta niin vain näytti vajan valvontakamera hänen autonsa joka päivä johonkin pihasta karanneen. Kasvotusten tulin siitä puhumaan, kun vanhoja tuttuja ollaan. Liikaa siimaa olen antanut selvästi. Palveluksen minä sinulle tein, kun tekemistä etsit. Tällaista hyväksikäyttöä en osannut odottaa."
"Mitä hyväksikäyttöä?" Samppa kysyy. "Meidän myynti on tuplaantunut siitä ku Jussi aloitti."
"Ja kuinka suuren osan nämä sinun hilloerikoisesi muodostavat siitä myynnistä? Ties mitä muuta täällä on ihmisille myyty. Nyt loppuu kokonaan tällainen."
Loppuu kyllä kokonaan kaikki muukin. Ei minun tarvitse tällaista vahtaamista kestää. Ei kenenkään pitäisi.
Vedän esiliinan kaulasta ja työnnän sen Matille.
"Minä lopetan."
Hieman pahalta tuntuu jättää Anni ja Samppa kahdestaan lauantai-iltana. Mutta ei tässä vaihtoehtojakaan jäänyt.
"Kyllähän minä varoitin", kuulen Kirsin sanovan Matille ennen kuin kioskin ovi painuu kiinni.
Jussi, kypsäksi paistettu -novellisarjan on kirjoittanut Ida Välimäki ja kuvitukset on luonut Anni Sirén.
Luvut:
Osa 1: Lihasmuistissa
Osa 2: Hillopurkki
Osa 3: Sekasotkuihin
Osa 4: Silkkihansikkailla
Osa 5: Ruokatuntipuheista
Osa 6: Passiton
Osa 7: Grilli-ihmisiä
