Jussi, kypsäksi paistettu on seitsemänosainen novellisarja, joka seuraa Jussia – työelämän konkaria, jonka ura on yllättäen päättynyt ja jonka elämä tekee täyskäännöksen kotipitäjän grillikioskilla. Grillin lämpö, nuoret työkaverit ja yllättävät kohtaamiset pakottavat Jussin katsomaan itseensä tavalla, johon työvuodet eivät aiemmin antaneet tilaa.
Osa 4: Silkkihansikkailla
Jussin työkaverit Anni ja Samppa seuraavat huolestuneina hänen mielialansa laskua. Kun asioita ei enää voi puhua ympäri, Jussi joutuu kohtaamaan totuuden. Tässä osassa selviää myös lopullinen päätös Jussin hakemasta työpaikasta.
* * *
"Hei Jussi, mihin sä olet kaikki meidän haarukat hukannut?" Anni kysyy keittiötikkailta.
"Täällä ei oo ylähyllylläkään mitään."
Tuonne siirsin tiskin viereen. Paljon kätevämpi ne on tästä asiakkaalle antaa kuin keittiön toiselta puolelta aina hakea. Ihme järjestykseen on keittiö laitettu. Ihan kuin ei olisi lainkaan ajateltu missä välineitä tarvitaan niiden säilytyspaikkaa kehitettäessä.
Kääräisen tuoreet hampurilaiset paperitaskuihin ja annan ne tiskin yli odottavalle asiakkaalle.
"Tää kiska on sisustettu sillä perusteella, et kaikki on säilötty mahdollisimman lähelle sitä paikkaa, johon Pyykkönen sen ensimmäistä kertaa kädestään laski kun tämän osti."
Ja kukaanko ei sen jälkeen ole paikkoja vaivautunut siivoamaan? Tulee päivittäiset askeleet täällä muutenkin täyteen. Ei tarvitse lähteä keittiön ympäri ravaamaan joka kerta kun tarvitsee uudet pihdit tai paperia.
"Samppa tätä aina välillä järjesti uudelleen. Liikutti käytännössä kaikkea muuta kuin kalusteita." Anni pakkaa haarukat paperipussiin ja ojentaa pussin ikkunasta eteenpäin. "Mut aina ku se palasi lomalta tai pitkältä viikonlopulta töihin, täällä oli kaikki mystisesti siirtyneet takaisin alkuperäisille paikoilleen."
Hän jää nojaamaan tiskiin. Tuijottaa ikkunasta ulos. Minä palaan rasvakeittimelle makkaraperunoiden pariin.
Mystisesti siirtynyt?
"Pyykkönen ei siitä koskaan sanonut mitään. Ei näyttänyt edes huomaavan ku täällä välillä kävi. Mut se tykkää sellasesta passiivis-agressiivisesta pelleilystä. Samppa luovutti kokonaan viime vuonna. Ei jaksanut enää tapella asiasta."
Rasittavalta kuulostaakin. Ihme, että noinkin kauan jaksoi. Itse olisin ensimmäisen kerran jälkeen lopettanut kokonaan. Epäkunnioittavaa tuollainen on työntekijöitä kohtaan. Ei voi edes palautetta antaa suoraan.
"Joo, no rahan päälle on helppo lopettaa. Tyhjätaskuna hankalampi, vaikka olisi hyväkin syy. Varsinkin näillä markkinoilla."
Anni kääntyy äkisti ympäri ja katsoo minua pelästyneenä. Näyttää siltä, kuin uskoisi minun hajoavan säpäleiksi siihen paikkaan.
"Tai siis, eihän mikään syy lopettaa varmasti huono ole. Iso elämänmuutos kyseessä, oli siinä mitä tahansa taustalla."
Annin puhe menee aikamoiseksi änkyttämiseksi. Hän vilkaisee kelloa kioskin seinällä.
"Sampasta puheen ollen, eikö sen pitäisi alkaa jo kohta ilmestyä." Anni lähtee kaivamaan juomapulloa kassistaan. "Sanoi olevansa puoli tuntia myöhässä. Se oli kolme varttia sitten."
Minä vedän purkista haarukan perunoille ja lähetän ne tiskin yli eteenpäin. Samppa kurvaa pihaan pyörällä, potkaisee sitä kerran, ja suuntaa kioskin ovelle. Sisään tullessaan hän saa Annilta katseen. Sellaisen, jonka voi lukea vain paheksuvaksi.
"Sori, sori, sori." Samppa työntää kypäränsä kaappiin Annin kassin viereen ja vetää esiliinan niskaansa. "Auton moottori leikkasi kiinni. Ja sit pyörän kumi puhkesi puolivälissä tänne." Hiki on liimannut hiuksia Sampan otsaan. "Huonompaa päivää en muista kokeneeni yläasteen jälkeen."
Anni kuiskaa hänelle jotain lyhyesti ja terävästi. Liian hiljaa minun korvilleni. Samppa sitoo esiliinansa narut. Kääntyy minua kohti myötätuntoisesti hymyillen. Hieman katuvaisena.
"Hei, Jussi. Mites menee? Kuulitko jo siltä haastattelijalta? Saitko paikan?"
Tiedän edustavani vanhempaa sukupolvea nykyään. Ja erityisesti nuorison parissa työskennellessä. Mutta en minä niin vanha ole, että jäisi tämä kummallisuus huomaamatta. Tuskin kukaan niin vanha on. Kuin olisi hämähäkkejä niskassa molemmilla. Sen verran säikyksi menee.
Kaksikko vaihtaa lyhyen katseen.
"Mikä kummallisuus?" Anni kysyy.
"Me vaan ollaan vähän huolissaan susta viime lauantain jäljiltä", Samppa sanoo samaan aikaan.
Anni pukkaa häntä kyynärpäällä kylkiluihin.
"Tai siis ei nyt huolissaan varsinaisesti. Ennemminkin… ennemminkin ajateltiin, et sä tarviit vähän hengitystilaa."
Sampan kädet hikoavat melkein silmissä. Anni pudistaa päätään ja mutisee jotain itsekseen.
"Sä muutuit jotenkin hiljaisemmaksi sen jälkeen ku se nainen kävi täs viime lauantaina", Anni sanoo. "Hänen— hän tuntui vihjaavan—" Anni takeltelee. "Meistä alkoi tuntua, et me oltiin udeltu sun taustoista aika paljon. Ja sä et näyttänyt kovin halukkaalta avautumaan. Me sovittiin, ettei puhuttaisi siitä enää."
Vilkaisen Samppaa hieman huvittuneena. Harvoin näkee nuorta miestä näin kiusaantuneena.
Tämä selittää kuluneen viikon oudot keskustelut.
Anni nykäisee Samppaa hihasta.
"Mitä sä oot tehnyt?" hän kuiskaa kovaan ääneen.
"En mä muuta ku mitä sä käskit", Samppa mutisee.
"Normaalia keskustelua käskin käymään. Ei sen luulisi niin vaikeaa olevan."
"Pitkän listan annoit aiheista, joita piti välttää. Se, mistä sai puhua jäi aika vähäiseksi. Piti ryhtyä kierrättämään."
"Jotenkin ei tule edes yllätyksenä…"
Vaiteliaina he siinä katsovat minua hetken aikaa. Ota nyt noista ilmeistä selvää.
"Vähän ehkä meni ylikorjaukseksi", Anni aloittaa, "mut sä vaan vaikutit niin— tuota…"
"Synkältä? Ankealta? Levottomalta?" Samppa ehdottaa.
"…kuin joku olisi vetänyt maton pois jalkojen alta, etkä enää osaa nousta takaisin ylös."
Meneepäs nyt kuvalliseksi.
"Mä vain—"
Tulihan se hieman puun takaa. Milla. Kyllä minä sen voin myöntää. Ei tuollaiseen osaa varautua. Ei oltu vuoteen nähty.
En minä edes tajunnut, että siinä niin paljon aikaa oli kulunut. Aina oli tarkoitus soittaa. Aina se jotenkin lykkääntyi. Tuli jotain tärkeämpää, joka piti hoitaa ensin.
Oli tarkoitus hieroa sovintoa. Yrittää uudelleen. Kunhan saa tämän projektin loppuun. Ja tämän, ja tämän. Siinä oli aika aina kortilla.
Ja nopeasti se kuluu kun käyttää vaan. Viikot vierii. Kohta on koko vuosi takana ja mihinkään ei ole asia edistynyt.
Kyllä minä sen ongelman tiedostin jo silloin aikanaan. Jotenkin vaan ei osannut asialle tehdä mitään. Ei ehtinyt ajatella.
Näissä tilanteissa pitää antaa ihmisille tilaa. Ei voi vain mennä noin vain ovelle koputtamaan. Vaikka kuinka olisi asiaa. Pitää odottaa sopivaa hetkeä.
Enkä minä koskaan ole ollut kovin hyvä odottelemaan. Mutta ainahan sitä pitää yrittää. Pitää kasvaa ihmisenä. Mennä eteenpäin.
Äiti sen minulle neuvoi. Hän oli aina neuvomassa. Kunhan odotat hetken. Annat hänen rauhoittua. Sovitte sitten ajan kanssa. Äiti aina tiesi. Mutta äiti—
Tanskassa olin silloin. Kööpenhaminassa. Ei sieltä heti päässyt takaisin. Enkä minä tiennyt—
Sen takia minä tänne muutin. Väliaikaisesti. Piti käydä tavaroita läpi. Se vie paljon kun yksin tekee. Ja nyt kun on aikaa.
Äiti oli hamstraaja. Mitään ei koskaan heittänyt pois. ‘Joskus sitä vielä tarvitsee’, hän tuppasi sanoa. Joskus sitä vielä…
Yhtään en tiedä kuinka kauan minä puhuin ääneen. En minä yleensä näin. Asiasta vain. Mutta hiljaisuuteen havahduin tällä kertaa. Mitä tähän osaa kukaan sanoa?
"Mites, ootko kuullut vielä siitä työpaikasta, jota hait? Ovatko jo tehneet tarjouksen?" Samppa kysyy.
Ei. Eivät tarjonneet. Meni jollekulle muulle se paikka. Jollekulle pätevämmälle. Nuoremmalle.
Samppa näyttää katuvan suunsa avaamista. Turhaan katuu. Harva sitä osaa hiljaisuuksia täyttää oikein. Hyvä vaan päästä eteenpäin.
Näin se menee joskus. Ei sille mitään voi. Huonot markkinat. Nyt vaan pitää kehittää jotain muuta tilalle.
Ikkunanpielestä kuuluu koputus. Minä käännyn asiakkaan puoleen.
"Hei. Yksi juustohampurilainen ja yksi kanahampurilainen, kiitos", nainen lukee listalta.
On tuttu nainen. Hänkin tunnistaa minut kun nostaa katseensa ylös. Heti muuttuu hymy väkinäiseksi. Muuttuu meiltä molemmilta.
"Tuleeko muuta?" minä kysyn.
En osaa muutakaan sanoa.
"Ei muuta, kiitos."
Samppa on jo levyllä selkä minuun päin. Anni on hävinnyt roskasäkin kanssa avoimesta ovesta. Käännyn takaisin naisen puoleen.
Paljon on käytös muuttunut sitten viime näkemän. Kylmempi on. Hyvin varautunut. Ei odottanut minuun täällä törmäävän.
Tunne on molemminpuolinen.
"Hieno kioski tässä sinulla. Kovasti kehuttu", hän sanoo.
"Ei ole minun tämä. Töissä vain."
"Aa."
"Väliaikaisesti."
"Aivan. Tietenkin."
"Tietenkin."
Hiljaa minä mielummin olisin. Mutta kyllä vastata täytyy kun kysytään. Vaikkei siinä juuri laatua ole.
"Valitettavasti meni nyt tällä kertaa toisella tavalla, kuin mitä toivottiin."
"Ymmärrän."
"Taisin mennä itsekin hieman asioiden edelle. Pahoittelut siitä. Mutta päätös ei viime kädessä ollut minun vallassani."
"Niinhän se menee."
"Mutta ei se pätevyydestä ollut kiinni. Tai iästä. Kokemusta me kaipaammekin, kun loput tiimistä on niin nuorta porukkaa. Sen puolesta olisit sopinut meille oikein hyvinkin."
"Jaa."
"Meillä oli vain hieman… varauksia sen suhteen, miten sinä sopisit meidän tiimiin ja työympäristöön."
"Tiimiin ja työympäristöön?"
"Sitä on vaikea arvioida lyhyen tapaamisen perusteella. Meidän pitää luottaa siihen vaikutelmaan, jonka saamme kerättyä kasaan."
"Aivan."
"Ja tällä kertaa totesimme, että toinen kandidaatti sopi tehtävään paremmin."
"Löytyyhän noita."
Samppa asettaa valmiit hampurilaiset tiskille. Hän peruuttaa pois paikalta vikkelästi. Ei halua jäädä tähän keskusteluun kiinni. En halunnut minäkään.
"Mutta mielellämme pidämme sinut arkistossa, jos jokin sopivampi paikka avautuu. Sinun kokemuksellesi on varmasti tarvetta tulevaisuudessa. Eri tehtävissä tietysti, ymmärräthän? Olosuhteista johtuen."
"Niin, kyllä. Olosuhteista."
Nainen nyökkää ja lähtee pois. Nyt ei tunnu edes pahalta, etten muista enää hänen nimeä. Parempi unohtaa koko ihminen.
"Tuoko se oli sun haastattelija?" Samppa kysyy.
Tuo.
"Miten se on tänne löytäny?"
"Mistä olosuhteista se puhui?" Anni keskeyttää. Hän on palannut roskareissultaan. "Kuulostaa aika hämärältä käsitteeltä."
Ei hän sitä suoremminkaan kehtaa sanoa. Heidän täytyy jonkinasteinen ammatillisuus säilyttää tuolla alalla. Vaikka vapaalla ovatkin. He tykkäävät kierrellä ja kaarrella asian ympärillä. Sen sijaan, että suoraan puhuisivat irtisanomisesta.
"Irtisanomisesta?"
Sen takia minä Berglundilta lähdin.
Jussi, kypsäksi paistettu -novellisarjan on kirjoittanut Ida Välimäki ja kuvitukset on luonut Anni Sirén.
Luvut:
Osa 1: Lihasmuistissa
Osa 2: Hillopurkki
Osa 3: Sekasotkuihin
Osa 4: Silkkihansikkailla
Osa 5: Ruokatuntipuheista
Osa 6: Passiton
Osa 7: Grilli-ihmisiä
