Itsetuntemusta ja tuoreita näkökulmia: erilaisuus on vahvuus myös mentorointimatkalla

01.02.2021

Päivi Montgomery, psykologi:

”Miksi mentoriparin yhteensovittaminen on tärkeää? Ei vain työkokemuksen – joka sekin siis on ilman muuta tärkeää – mutta myös persoonan ja toimintatavan suhteen?

Meillä on tapana kerätä ympärillemme ihmisiä, jotka ovat aika samanlaisia kuin me itse olemme. Ja mikä ettei. Varsinkin vapaa-ajalla on kiva, jos ystävät tykkäävät samanlaisista tavoista viettää rentoa viikonloppua. Tai voimme olla samaa mieltä siitä, mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä. Tai miten politiikassa tulisi toimia. Näin niitä kuplia syntyy.

Työelämässä – ja mentoroinnissa – tilanne on erilainen. Jos keskustelemme vain samanlaisten ihmisten kanssa, meiltä jää monta näkökulmaa näkemättä ja oivallusta tekemättä. Siksi mentorin ja aktorin yhteen saattamisessa on tärkeä huomioida myös persoonallinen toimintatapa. Ei liian erilaisia, mutta ei ainakaan samanlaisia, on minun mottoni.

Samalla tavalla reagoivat ja samoin ajattelevat ihmiset voivat aluksi löytää toisensa nopeasti. On kivaa, kun toinen on ennakoitava ja jakaa samat näkemykset. Mutta pian se käy tylsäksi ja hedelmättömäksi. Olen saanut mentoripareiltani kommentteja, joissa he toteavat erilaisuuden olleen erittäin rikastuttava kokemus yhteisellä matkalla.

Kaksi erilaista ihmistä taas saattaa kaivata hieman aikaa ja vaivaa ennen tutuiksi tulemista. Mutta alun kangertelun jälkeen työskentely lähtee aivan eri lailla rullaamaan. Mentorointi syvenee, kun mukana on hieman erilaisuutta, ehkä lempeän vastakkaisiakin näkemyksiä. Mitä vaativammassa tehtävässä aktori on, sitä tärkeämpää hänelle on ymmärtää myös erilaisia ja kriittisiä mielipiteitä ja asenteita.

Tämän vuoksi otammekin persoonan mukaan mentorointiohjelmaan heti alussa. Käytämme psykologisia testejä ja uramotiivikartoituksia, jotka työtaustan lisäksi auttavat löytämään sopivat ”mätsit” mentorien ja aktorien joukosta. Kaikki saavat myös palautteen testeistä. Näin kasvanut itsetuntemus auttaa molempia osapuolia peilaamaan omaa persoonallista toimintatapaansa sekä työhön että mentorointipolkuun.

Lisäksi persoonan ja motiivien kartoitus luo oikopolun mentoriparin ymmärtämiseen: ”Minä olen nopealiikkeinen, parini taas hyvin harkitsevainen. Minun on siis opeteltava kuuntelemaan kärsivällisesti, jotta saan mentoroinnista kaiken irti. Ehkä opin myös itse käyttämään enemmän harkintaa.” Tai: ”Minulle on työuralla tärkeää eteneminen, parilleni taas muiden auttaminen. Miten nämä motiivit vaikuttavat siihen, mitä pidämme arvokkaana ja tavoiteltavana työelämässä?”

Tutkimuksissakin on huomattu, että heterogeeniset tiimit tuottavat luovempia ratkaisuja. Ja sitähän mentorointi on: yhteisen polun luomista työelämän vaihtoehdoissa ja mahdollisuuksissa."

   

Minna Hirsimäki, MPS mentorointiohjelmien "sydän":

”Olen työssäni saanut todistaa lukuisia esimerkkejä Päivin edellä kuvaamasta erilaisuuden merkityksestä kahden ihmisen kasvun matkalla. Yksi niistä olen minä itse. Työelämäni tärkein oivallus siitä, mitä olen tai jonain päivänä saatan olla, on tullut mentoroinnin avulla. Tätä tunnetta olen saanut työssäni jakaa yli 1300 upean yksilön kautta, joiden mentorointimatkan rinnalla olen saanut kulkea. Tunnen todellakin tekeväni merkityksellistä työtä.

Miten ihmeessä joku ”ventovieras” voi löytää vierelle oikean mentorin? Tätä kysytään minulta usein, ja sitä kysyn itsekin. Lupa saada etsiä aktorille mentori on suuren luottamuksen ja vastuun osoitus. Tätä tunnetta kannan kunnioittaen ja raivorehellisellä otteella. Aina ei löydy sopivaa mentoria, tai joskus loistavalle mentorille ei löydy sopivaa aktoria. Tällöin vaihtoehtoja on vain yksi, kertoa tilanne juuri sellaisena kuin se on. Ihmisiä kun ei kasva puissa – onneksi.

Maaliskuussa 2020 uuden Cross-Company mentorointiohjelman kynnyksellä olin varma, että tällaista ohjelmaa ei tehdä etänä. Onneksi olin väärässä – totaalisen väärässä. Osallistujien palaute vuoden lopussa oli mieltä lämmittävää: ”Nyt jos koskaan kaipasin vierelleni palloseinää, jonka kanssa tuulettaa ajatuksia ja saada puolueetonta tukea omaan johtamistyöhön”.

Jos haluat kuulla ajatuksiani mentoroinnista lisää, olen ilolla avuksi.”


Blogin kirjoittajat, Päivi Montgomery ja Minna Hirsimäki, kannustavat jokaista pohtimaan omaa ammatillista tulevaisuuttaan toisen henkilön tukemana. Työssään he ovat saaneet ilolla seurata yli 1300 mentorin ja aktorin matkaa kohti uuden oppimista.