Mitä taitoja oman uran kehittäminen vaatii?

Mikä oikeasti auttaa uralla menestymisessä?

Viime blogini käsitteli työuralla menestymisen merkkejä. Mutta mikä oikeasti auttaa uralla menestymisessä (ja menestyksellä tarkoitan nyt ihan sitä omaa hyvää fiilistä siitä, että tekee merkityksellisiä asioita ja kokee elävänsä täysipainoista elämää)? Työelämän pyörteissä kannattaa kehittää muutamaa tärkeää osa-aluetta tai kompetenssia oman ammatillisen osaamisen lisäksi. Näitä kompetensseja käyttävät henkilöt ovat tyytyväisempiä omaan uraansa ja menestymiseensä kuin muut, myös objektiivisesti katsottuna.

Kyky toteuttaa uratoiveitaan tarkoittaa kykyä asettaa tavoitteita ja myös saavuttaa ne. Useimmat meistä näyttävät hyötyvän sparrausavusta tämän kompetenssin osalta, sillä muuttuvassa työelämässä tavoitteita voi olla vaikea hahmottaa. Oli apunasi sitten ystävä, mentori, coach tai joku muu, suhtaudu tavoitteidesi määrittelyyn tunnollisesti ja ole valmis työskentelemään niiden eteen. Sinun ei tarvitse tietää, mitä teet eläkeikääsi saakka, mutta mieti ainakin, mikä pitäisi sinut tyytyväisenä ja työllistettynä seuraavat kolme vuotta.

Tunne itsesi sekä motivaatiosi ja ota avuksi työn tuunaamisen ajattelutapa

Toinen kompetenssi liittyy itsetuntemukseen. Mitä paremmin työntekijät ovat alun perin tunnistaneet omat osaamisensa ja kykynsä, sitä tyytyväisempiä he myöhemmin ovat uravalintoihinsa. Tunne siis itsesi. Mieti myös, mitkä taidoistasi ja osaamisistasi ovat työnantajallesi tai asiakkaillesi tärkeimpiä. Mistä joku olisi valmis maksamaan sinulle palkkaa?

Tunne myös motivaatiosi. Jos ympärillä rytisee ja muutokset tuulet vihmovat nurkissa, motivaatio on sinulle yksi pysyvä asia, joka toimii kompassina. Tunnista 2-3 itsellesi tärkeintä motivaatiotekijää. Aina, kun huomaat mahdollisuuden uuteen tehtävään tai muutoin kehittymiseen, kysy, palveleeko se motiivejasi.

Tutkiva mieli. Oletko valmis tarkastelemaan, mitkä osaamisesi, ominaisuutesi ja taitosi ovat kussakin tehtävässä ja organisaatiossa arvokkaimpia? Mietitkö aktiivisesti keinoja käyttää niitä yhä paremmin työssäsi? Jos vastasit myöntävästi, onnittelen! Luultavasti sekä sinä että työnantajasi ovat tyytyväisiä tällaiseen avoimeen mielenlaatuun. Ota avuksi vaikka työn tuunaamisen ajattelutapa niin löydät vaikka pieniäkin asioita, joita voit muuttaa vielä mielekkäämmiksi työssä.

Kehitä itseäsi ja verkostoidu

Oman uran kontrollointi oppimalla uutta. Ne ihmiset, jotka aktiivisesti kehittävät itseään ja opiskelevat uutta ovat tyytyväisempiä uraansa kuin muut. Ei ehkä mikään yllätys. Muista myös, että työn muutokset vaativat joka tapauksessa aika ajoin uuden oppimista. Ota ohjat omiin käsiisi ja pohdi, mitä sinun kannattaa oppia tänään, jotta voit käyttää taitoa huomenna.

Verkostoidu, verkostoidu, verkostoidu. Etsi kontakteja, muitakin kuin omasta organisaatiostasi tai omalta toimialaltasi. Ole kiinnostunut ja kerro myös itse avoimesti muille, mitkä asiat sinua kiinnostavat. Ovia avautuu yllättäviltä tahoilta silloin, kun sitä vähiten odotat.

Erityisesti kaksi viimeistä kompetenssia, jatkuva kehittyminen ja oppiminen sekä verkostoituminen ovat tutkitusti yhteydessä itse koettuun uralla menestymiseen. Menestyksekästä uraa!

Muut aiheeseen liittyvät blogit

Stay tuned!