Onko irtisanottu johtaja yksinäinen?

Johtajan työ voi olla yksinäistä. Organisaation luotsaaminen on haastavaa eikä päätöksiä voi tehdä sillä perusteella, että haluaisi miellyttää kaikkia. Ystävyyssuhteet työpaikalla voivat saada pahimmassa tapauksessa muut epäilemään oikeudenmukaisuutta ja pelkäämään suosikkijärjestelmää.

Johtajan työ on myös tuulista. Työsuhde voi päättyä yllättäenkin, esimerkiksi fuusiotilanteessa tai jos organisaatioon toivotaan vaihteeksi erilaista johtamista.

Jääkö irtisanottu johtaja yksin? Vaikka omaa tilannetta voi käsitellä ystävien kanssa, korvaako se sellaisen ymmärryksen ja tuen, mitä voi antaa vain toinen johtaja, joka on käynyt läpi saman kokemuksen?

Tällaisia asioita olemme pohtineet kansainvälisissä johtajien verkostoitumistapaamisissamme viime kuukausina. Johtajan mukaan juuri muiden uutta työtä etsivien johtajien tapaaminen ja toisten tukeminen on näissä tapaamisissa noussut tärkeimmäksi asiaksi. Vaikka työnhaun tavat ja työmarkkinatilanne voivat hieman vaihdella maasta toiseen, irtisanotuksi tulemisen kokemus ja työnhaun mahdollinen epävarmuus ovat samanlaisia kautta maapallon. Suomi on pieni maa, eikä omasta tuttavapiiristä välttämättä löydy henkilöä jakamaan omia tuntemuksia juuri kun tilanne on akuutti.

Johtaja ei ole robotti. Hänelläkin on tunteet, hänkin miettii tulevaisuuttaan, uraansa ja toimeentuloaan. Hänkin kaipaa peilipintaa, jonka kanssa näitä asioita voi purkaa, pallotella ja ideoita.

Tietenkin johtajan on pidettävä irtisanomistilanteessa huoli siitä, että hän saa kokeneen uravalmentajan tukemaan häntä matkalla seuraavaan johtajapestiinsä. Mutta kansainvälinen, omantasoinen sparrausryhmä antaa jotain, mitä edes ammattilainen uravalmentaja ei voi tarjota. Kokemuksen siitä, että kuuluu johonkin ja että johtajilla on samankaltaisia ajatuksia ja tunteita samassa tilanteessa. Ryhmästä kasvaa luottamus, innostus ja ehkäpä jopa kansainvälinen ura.

Tämän vuoksi päätimme tarjota Executive Outplacement -valmennuksessamme johtajille kuukausittaiset workshopit kansainvälisen verkostomme Career Star Groupin kautta. Palaute on ollut ihastunutta ja tarvetta näille että tapaamisille selkeästi on.

Päivi Montgomery, Operational Directors’ Boardin jäsen, Career Star Group

Stay tuned!