Kasvujohtajat vihdoin kasvokkain

Joulukuisen lumisena aamuna toimistoillemme Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa kerääntyi upea porukka tapaamaan toisiaan ensimmäistä kertaa kasvokkain. Ainakin meillä Helsingissä innostunut puheensorina ei ottanut loppuakseen kahden tunnin tilaisuuden päättyessäkään.

Tämä ryhmä oli MPS Kasvujohtajien yhteisö ja kyseessä sen ensimmäinen hybriditapaaminen. Toimistojen lisäksi linjoilla viihtyi jopa 170 jäsentä. Kahden vuoden ajan olemme nauttineet aamukahveja etänä, syntyihän koko ajatus yhteisöstä pandemiarajoitusten aikaan. Tuolloin kasvokkaisten tapaamisten puuttuessa otimme tavaksi kutsua tämän päivän ja tulevaisuuden johtajia inspiroitumaan monipuolisten aiheiden ja johtajina kokeneiden kutsuvieraiden seurassa.

Johtajuustutkimuksen yllättävät tulokset puhuttivat

Tällä kertaa puhujana oli allekirjoittanut ja aiheena MPS:n tuoreen johtajuustutkimuksen tulokset. Pääset tutustumaan tutkimukseen tarkemmin täältä. Tutkimuksen yllättäviinkin tuloksiin syventymisen jälkeen siirryimme toimistoillamme ympäri Suomen keskustelemaan yhteisesti. Mielipiteiden vaihto oli vilkasta ja verkostoituminen käynnistyi luontevasti.

Osallistujia puhututti tutkimuksen tiimoilta muun muassa se, mitä johtajilta haetaan, kun heitä rekrytoidaan. Ja mitä johtajat hakevat itse, kun he etsiytyvät uusiin vaativiin tehtäviin? Entä onko johtaja aina johtaja, myös vapaa-ajallaan?

Kuulin, että osallistujat ovat saaneet Kasvujohtajat-yhteisöltä hyviä oivalluksia. Eräs osallistuja kuvasi, että johtajana kehittyminen, eteenpäin meno ja kasvu on tärkeää samoin kuin muillakin elämänalueilla. Yksi tällainen kehittymisen mahdollisuus on kasvujohtajien yhteisö. Tällaisen palautteen kuuleminen oli minulle erityisen ilahduttavaa, sillä timanttisimmat johtajat ottavat ammattilaisena kehittymisen vakavasti ja tekevät sen eteen asioita konkreettisesti. On upeaa huomata, että olemme voineet yhden tällaisen kasvualustan tarjota.

Haluamme demokratisoida johtajana kehittymisen

brand-osaaminen-ja-osaajat-oikeille-paikoille-ppt

Minun mielestäni johtaja on ammatti, ei titteli. Kukaan ei synny johtajaksi vaan mehän synnymme kaikki vauvoiksi.

Aivan kuten lentäjän täytyy pitää ammattitaitoonsa ajan tasalla pitääkseen lentolupansa voimassa, johtajan on myös pidettävä osaamisensa timmissä kunnossa ja pysyttävä ajan hermolla.

Me MPS:llä haluamme, että johtajana kehittyminen ei aina tarkoita kalliita kursseja ja koulutuksia vaan on mahdollista oppia myös ilman taloudellista satsausta. Halusimme tehdä asiat toisin ja demokratisoida johtamisen kehittämisen siten, että osallistuminen on ilmaista ja helppoa. Riittää kun tulee kuulolle aamukahveille. Tämä on yksi osa MPS:n yhteiskuntavastuuta ja tästä ajatuksesta syntyi MPS Kasvujohtajat. Tilaisuutemme tiimoilta minusta kuulosti siltä, että olemme tässä tavoitteessamme päässeet jo pitkälle.

MPS Kasvujohtajien historian ensimmäinen live-tilaisuus oli keskusteleva, innostava ja inspiroiva. Nämä minulle jäivät päällimmäisenä mieleen, toivottavasti myös osallistujille. Yleisöstä nousi toive, että tällaisia tilaisuuksia voisi järjestää kerran pari vuodessa. Miksipä ei?

Elina Koskela, MPS konsernin toimitusjohtaja

 

Kasvujohtajat on verkosto, joka tarjoaa johtajille ja johtajiksi tähtääville tietoa, kokemuksia ja verkostoja - täysin maksutta. Lue lisää, liity yhteisöömme ja tutustu yhteisön tallennettuihin aamukahveihin täällä.

Muut aiheeseen liittyvät blogit

Stay tuned!