DNA: Työaikalain pykälät eläviksi arjen lähijohtamiseen

Verkko-oppimisen teknologia ja sisällöt

DNA: Työaikalain pykälät eläviksi arjen lähijohtamiseen

DNA:lla kaikki esihenkilöt saavat luokkahuonekoulutuksen työlainsäädäntöön liittyen. Tiedon soveltamiseen käytännössä tarvittiin itsenäisesti suoritettava koulutus.
dna-logo

DNA_tyolainsaadantokoulutus_etusivu_hd

Toteutimme DNA:lle innostavan ja elämänmakuisen verkkokurssiratkaisun, jonka esihenkilöt suorittavat ennen lähikoulutusta. Näin herätetään motivaatio myös lakipykälien oppimiseen, kun kaikki ymmärtävät niiden vaikutuksen lähijohtamisen arkisiin päätöksiin. Verkkokurssi mahdollistaa myös sen, että lähikoulutuksessa voidaan keskittyä valittuihin asiaryhmiin syvällisemmin, kun osallistujat ovat jo opetelleet perusasioita.

Verkkokoulutus muodostui kahdesta osiosta, jossa hyödynnettiin adaptiivista oppimista: kurssi mukautui oppijan osaamistason mukaan. Alun kysymyspatteristolla oppija voi testata tasonsa ja halutessaan kerrata vielä perusteet nopeasti. Heille, joille aihe on uusi, kurssi tarjoaa pedagogisesti perustellun ja visuaalisesti kiinnostavan, eheän kokonaisuuden. Tosielämän esimerkit ja niihin liittyvät harjoitukset auttavat löytämään lainmukaiset ratkaisut hankalissakin tilanteissa.

DNA_tyolainsaadantokoulutus_kysymyssivu_hd

 

Yhteistyö oli mielestäni erittäin onnistunutta ja hyvin joustavasti saatiin vietyä projekti maaliin alusta loppuun. Mielellään jatketaan siis yhteistyötä mahdollisesti myöhemminkin.
Jesse Alastalo

DNA hyödyntää myös MPS:n Prewise Learning -sisällöntuotantotyökalua verkkokoulutusten luomisessa. Verkkokoulutuksien avulla voidaan monimuotoista ja tehostaa ketterästi esimerkiksi perehdytyksiä, sisäisiä valmennuksia sekä koulutuksia.

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä, ja se tuottaa puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA on osa norjalaista Telenor-konsernia.

“ (1)

Yhteistyö oli mielestäni erittäin onnistunutta ja hyvin joustavasti saatiin vietyä projekti maaliin alusta loppuun. Mielellään jatketaan siis yhteistyötä mahdollisesti myöhemminkin.

 

Jesse Alastalo, DNA

description

“ (1)

 

Ota yhteyttä