Ulkoministeriössä toteutettiin laaja 360°-palautekysely syksyn 2025 ja kevään 2026 aikana, johon osallistui noin 160 esihenkilöä ja johtajaa Suomessa ja ulkomaan edustustoissa. MPS tuki palautteensaajia palautteen käsittelyssä ja hyödyntämisessä. Tavoitteena oli varmistaa, että 360°-palautteet tukevat aidosti johtamisen kehittymistä, eivätkä jää pelkäksi mittaukseksi.
Kokonaisuus sisälsi henkilöstön ja esihenkilöiden infotilaisuudet 360°-palautteen tavoitteista ja hyödyistä, esihenkilöiden ryhmävalmennukset sekä mahdollisuuden myös henkilökohtaiseen sparraukseen.
Valmennuksissa painotettiin erityisesti palautteen käytännön hyödyntämistä: omien vahvuuksien ja kehitysalueiden tunnistamista sekä 1–3 konkreettisen kehitystavoitteen määrittelyä. Sparrauskeskusteluja kannustettiin käymään myös omien esihenkilöiden ja johdettavien kanssa.
Kokemuksia
”Tavoitteenamme oli vahvistaa osallistujien itsetuntemusta ja ymmärrystä, tukea esihenkilöidemme kehittymistä konkreettisin kehittämistavoittein, vahvistaa organisaatiomme palautekulttuuria sekä tunnistaa laajempia johtamisen ja esihenkilötyön vahvuuksia ja kehittämiskohteita.
Yhteistyö MPS:n kanssa auttoi meitä varmistamaan, että 360°-palautteet tukevat aidosti esihenkilöidemme kehittymistä ja vievät palautteen käytäntöön. Johtajuus kehittyy ymmärryksestä – itseä, muita ja tilannetta kohtaan.”
Anna Pakkanen, Ulkoministeriö
Projektipäällikkö, Hallintojohto

”Henkilökohtainen 360-arvioinnin sparrauskeskustelu asiantuntijan kanssa oli tärkeä ja tuloksia hyvin avaava tilaisuus. Ilman tällaista keskustelua 360-palaute jäisi puolitiehen. Se olisi harmi, koska palautteiden antamiseen käyttää paljon aikaa ja vaivaa paitsi esihenkilö itse, myös hänen esihenkilönsä, alaisensa ja tärkeimmät kollegansa.
Kiireen keskellä ei välttämättä jaksa paneutua tuloksiin riittävän syvällisesti yksin. Keskustelu asiantuntijan kanssa auttaa näkemään, mikä tuloksissa on olennaista ja mikä yksittäistä hajontaa.
Koko prosessin tarkoituksena on ymmärtää, parantaa ja kehittää omaa johtamista. Tavoitteiden ideoiminen yhdessä asiantuntijan kanssa antaa mahdollisuuden sparrata niitä ja vahvistaa sitoutumista kehittämistyöhön. Lisäksi palaute auttaa arvostamaan ja säilyttämään sitä, mikä omassa esihenkilötyössä on hyvää. Olemme välillä liiankin itsekriittisiä, ja esihenkilön on tärkeä myös luottaa itseensä. Palautteen läpikäymisen myötä ymmärsin, miten paljon vahvuuksia omassa työssäni lopultakin on.”
Anu Vuori, Suomen suurlähettiläs Latviassa

”Johtaminen on jatkuvan oppimisen ja kehittymisen laji, ja sparraus 360-palautteen pohjalta antoi paljon hyvää ja konkreettista pohdittavaa oman johtamistavan kehittämiseksi.
Keskustelu saadusta palautteesta oman työn ulkopuolisen henkilön kanssa auttoi kohdentamaan omat johtamisen toimet paremmin – ylläpitämään mikä koetaan toimivaksi, vahvistamaan mikä tarvitsee kehittämistä, ja muuttamaan mikä ei toimi.
Toimiva vuorovaikutus esihenkilön ja työyhteisön välillä on parhaimmillaan huomaamaton seitti, joka siivittää myös tuloksellista työtä. Siinä esimiehen tuntemus omasta tavastaan toimia esihenkilönä ja työyhteisön jäsenenä on keskeisen tärkeää, ja 360-prosessi auttoi sen hahmottamisessa erittäin hyvin.”
Suurlähettiläs, ulkomaan edustusto

”Pienessä vastaajajoukossa yksittäinen palaute voi painaa paljon. Sparraus auttoi suhteuttamaan tulokset ja keskittymään siihen, mistä on oikeasti hyötyä.”
Suurlähettiläs, ulkomaan edustusto

”Keskustelun pohjalta vein palautteen tiimilleni asti. Se oli tärkein askel: palaute ei jäänyt vain minun tietooni, vaan siitä tuli yhteinen asia.”
Suurlähettiläs, ulkomaan edustusto

Asiantuntijan näkökulma
”Ulkoministeriön kanssa oli hienoa tehdä yhteistyötä kokonaisuudessa, jossa 360°-palaute haluttiin aidosti osaksi johtamisen kehittämistä.
Laajassa ja kansainvälisessä organisaatiossa oli tärkeää huomioida erilaiset toimintaympäristöt ja antaa osallistujille riittävästi tukea oman palautteensa käsittelyyn. Johtamisen arki näyttää hyvin erilaiselta Suomessa kuin edustustossa, joka toimii keskellä kriisiä.
Itselleni tämä oli poikkeuksellisen kiinnostava kokonaisuus. Kävin syvällisiä keskusteluja johtajien kanssa, jotka kantavat vastuuta vaativissa tehtävissä maailman eri kolkissa — ja jotka löysivät kaiken keskeltä ajan pysähtyä oman johtamisensa äärelle. Se kertoo paljon siitä, miten vakavasti kehittymiseen suhtaudutaan.
Oli mielekästä nähdä, miten keskustelut lähtivät elämään ja miten palautteesta syntyi laajempaa pohdintaa omasta johtamisesta ja sen vaikutuksesta työyhteisöön.”
Jan Silvonen, MPS
Seniorikonsultti


