Jussi Salmi on Kelan uusi viestintäjohtaja

SUORAHAKU

Kela

Kela on eduskunnan valvonnassa oleva itsenäinen sosiaaliturvalaitos, jolla on oma hallinto ja talous. Kansaneläkelaitoksen asema, tehtävät ja hallinto on määritelty laissa (Laki Kansaneläkelaitoksesta, finlex.fi) ja Kelan valvontaa hoitavat eduskunnan nimeämät valtuutetut ja heidän valitsemansa tilintarkastusyhteisö. Kelan toimintaa ohjaa työjärjestys.

kela-fpa-logo

Kela uudistuu – viestinnän merkitys korostuu muutoksessa

 

Kelassa on tapahtumassa suuria muutoksia, joten strategisen muutosjohtamisen merkitys on suuri. Tulevaisuuskuvan mukaisten toimintatapamallien uudistaminen koskee koko Kelaa.  

Kela on yksi Suomen tunnetuimpia organisaatiota, jonka tärkeä ja vastuullinen toiminta koskettaa ja vaikuttaa käytännössä koko väestön elämään. Siksi on tärkeää, miten Kelasta ja sen päätöksistä, toiminnasta ja palveluista viestitään.


Jussi Salmi siirtyy Kelaan ympäristöministeriöstä

Kelan uudeksi viestintäjohtajaksi on valittu valtiotieteiden maisteri Jussi Salmi. Salmi siirtyy Kelaan ympäristöministeriöstä, jossa hän toimii viestintäjohtajana.  Salmi aloitti uudessa tehtävässään 1.5.2026.

Jussi Salmi on työskennellyt ympäristöministeriössä vuodesta 2007 alkaen viestintäpäällikkönä ja viestintäjohtajana sekä tieto- ja viestintäjohtajana. Lisäksi hän on työskennellyt mm. HUS:n vt. viestintäjohtajana, YK:n pääsihteeristössä New Yorkissa, Viestintävirastossa, Helsingin kaupungilla ja Yleisradiossa.

”Olen todella kiitollinen saamastani luottamuksesta. Kela on merkittävä toimija suomalaisen hyvinvoinnin edistämisessä sekä kehittämisessä, ja on hienoa päästä tuomaan oma strateginen viestinnän ja vuorovaikutuksen näkökulmani Kelan työhön. Toimintaympäristön muutoksissa strategisen viestinnän merkitys korostuu entisestään, ja odotan mielenkiinnolla uusia ja haastavia tehtäviä.

Muutoksessa tarvitaan erityisesti vahvaa sisäistä viestintää ja sisäisen luottamuksen vahvistamista. Kela on 8000 hengen valtakunnallinen organisaatio, joka on jatkuvasti julkisen huomion ja keskustelun kohteena, mikä näkyy myös asiakaspalvelutilanteissa. Yritän edistää proaktiivista ja Kelan brändiä tukevaa viestintää, joka vahvistaa luottamusta Kelaan niin asiakkaiden, henkilöstön kuin muidenkin sidosryhmien keskuudessa.” 

mps-kela-jussi-salmi

Kelan viestinnässä työskentelee noin 60 ammattilaista

Kelan viestintäyksikkö vastaa Kelan strategisesta viestinnästä, viestinnän linjauksista sekä johdon ja asiantuntijoiden viestinnän tuesta. Viestintäyksikkö vastaa keskitetystä viestinnästä kelalaisille, asiakkaille, kumppaneille ja sidosryhmille sekä viestintäkanavien ja medioiden kehittämisestä. Kelan viestinnässä työskentelee noin 60 viestinnän ammattilaista.


MPS:n seniorikonsultti Tapio Kivikangas kertoo yhteistyöstä:

“Kelan viestintäjohtajan tehtävä herätti laajaa kiinnostusta viestinnän ammattilaisten keskuudessa. Yhteinen ymmärrys viestintäjohtajan tehtävän merkityksestä Kelan tulevissa muutoksissa loi rekrytointiprosessille vahvan perustan. Sen ansiosta pystyimme kohdentamaan haun tarkasti ja löytämään tehtävään henkilön, jolla on vahva kokemus strategisesta viestinnästä, laaja ymmärrys julkisen sektorin toimintaympäristöstä sekä näkemystä johtaa viestintää merkittävien muutosten keskellä yhteiskunnallisesti merkittävässä organisaatiossa.”

tapio-kivikangas

 

description

“ (1)

 

Ota yhteyttä