Johanna Lammi on valittu DIAK:in uudeksi palvelujohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

EXECUTIVE SEARCH

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen. Diakin kampukset sijaitsevat Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Diakissa on noin 3 000 opiskelijaa ja noin 250 työntekijää.
diak-logo

Uusi osaaja tarvittiin nopeasti keskeiseen avaintehtävään

Päivikki Rentola-Hemmi, DIAK:in henkilöstöjohtaja, ilmoitti Johanna Lammin nimityksestä kuun vaihteessa yhdessä DIAK:in muun johdon kanssa. Valintaa edelsi kattava valintamenettely, jossa DIAK osoittautui varsin kiinnostavaksi työnantajaksi roolissaan yhteiskunnallisesti erittäin merkityksellisen ja vahvasti arvoperustaisen työn tekemisessä:

 

”Palvelujohtajamme siirtyessä uusiin haasteisiin olimme tilanteessa, jossa tarvitsimme nopeasti uuden osaajan keskeiseen avaintehtäväämme. Ammatillisen osaamisen lisäksi pidämme erittäin tärkeänä myös sitä, että henkilö jakaa aidosti arvomaailmamme ja rikastuttaa omalla persoonallaan työyhteisöämme.

Olemme hyvin tyytyväisiä, että onnistuimme löytämään Johannan. Saamme hänestä motivoituneen ja tavoitteellisen johtajan, joka on aidosti ja kunnianhimoisesti kiinnostunut luotsaamaan Diakin palveluita osallistavalla otteella tulevaisuuteen. Odotamme innolla Johannan tuloa Diakiin ja yhteistyön konkreettista aloittamista.”

 

Johanna Lammi on kokenut palvelutoimintojen vetäjä. Hän on tehnyt pitkän uran Helsingin yliopistossa erilaisissa rooleissa koulutuksen kehittämisessä, opintohallinnossa ja palveluiden johtamisessa. Viimeisessä tehtävässään hän on johtanut yliopiston yhteisiä ohjausyhteistyön palveluita. Johanna on väitellyt filosofian tohtoriksi kasvatustieteestä aiheenaan kohtaamisten ja jaetun asiantuntijuuden vaikutus ammatti-identiteetin ja työyhteisön rakentumiselle. Johanna kommentoi omaa valintaansa seuraavasti:

 

"Jo heti rekrytointiprosessin alussa kiinnostukseni herätti mahdollisuus johtaa moniammatillista palvelukokonaisuutta yhteisössä, josta välittyi ihmisläheisyys ja aito palo kehittää palveluita asiakaslähtöisesti. Koen voivani yhdistää tehtävässä korkeakouluhallinnon ja palvelukehityksen johtamisen kokemustani, vahvoja vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitojani sekä monialaista koulutustaustaani. Odotankin jo kovasti, että pääsen soveltamaan oppimaani itselleni uuteen toimintaympäristöön – ja oppimaan itsekin paljon uutta.

Nuoresta asti missioni on ollut maailman parantaminen kohtaaminen kerrallaan. Johtajana ja esihenkilönä minua on kuvattu tavoitteelliseksi, ja samalla ihmisläheiseksi. Itse näen näiden ulottuvuuksien kulkevan käsi kädessä: yhteisen ymmärryksen rakentaminen ja rikastaminen on avain hyviin muutoksiin ja tulokselliseen toimintaan. Diakin uuden strategian arvot tuntuvatkin aidosti omilta: rohkeasti rakentava, hyvän maailman puolustaja, reilusti kohtaamalla. Niihin on hyvä peilata tulevia tavoitteita. Vaikka aloitan tehtävät virallisesti vasta kuun lopussa, on minut otettu jo hirmu lämpimästi vastaan – odotankin inspiroivia kohtaamisia ja mielenkiintoisia tehtäviä jo uteliain ja innostunein mielin."

 

executive-and-board-diak

description

“ (1)

 

Ota yhteyttä