MPS 50 vuotta: Yrittäjyyttä – Vaikuttamista – Kumppanuutta – Ja vähän myös tarinoita

 

28.8.2025 - se päivä, kun MPS-Yhtiöt täytti 50 vuotta. Tunne on hämmentävä, mutta kiitollinen. Harva yritys yltää tähän virstanpylvääseen – se kertoo pitkäjänteisyydestä, sitkeydestä, osaamisesta, uskalluksesta ja ennen kaikkea ihmisistä, jotka ovat olleet mukana tällä matkalla.

Vuonna 1975 perustimme MPS:n yhdessä Thomas Grosjeanin kanssa. Olin silloin 24-vuotias opiskelija Hankenilla ja keskellä koripallouraani. Tomi – seitsemän vuotta minua vanhempi – oli ihastunut Suomeen ja päättänyt ryhtyä täällä yrittäjäksi.

Tomin yllättävä visiitti pukuhuoneeseen erään koripallo-ottelun jälkeen johti siihen, että hän testasi persoonallisuuteni. Hämmästyin, miten syvällisesti hän kykeni näkemään vahvuuteni, heikkouteni ja elämäntilanteeni. Sillä hetkellä tiesin, mihin haluan panostaa urallani.


MPS-50-Marcus-ElinaViisi vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 2025, MPS on arvostettu, 130 asiantuntijan muodostama yritys.

Tätä kasvutarinaa ei olisi koskaan syntynyt ilman Tomia – arvostamaani sparrauskumppania, joka menehtyi lentoturmassa vuonna 2006. Hänen työnsä vaikutukset ovat edelleen osa kokonaisuutta, jonka parissa tänä päivänä toimimme.

Minulla on ollut etuoikeus toimia MPS:n toimitusjohtajana 42 vuoden ajan, ja vuodesta 2006 alkaen hallituksen puheenjohtajana. Näihin vuosiin on mahtunut menestystä, kasvua ja myös vaikeita aikoja, jotka ovat koetelleet meitä. Silti työmme ytimessä on aina ollut ihminen. Olemme pitäneet kiinni arvoistamme ja uskoneet siihen, että ”yhdessä olemme vahvoja”.

Emme ole koskaan unohtaneet sloganiamme: "Because companies are made up of people."

Te – asiakkaamme, kumppanimme ja oma henkilöstömme – olette ymmärtäneet, että motivoituneet ja sitoutuneet ihmiset rakentavat menestyksen.

Missiomme "Arvokasta kasvua jokaiselle" ei ole pelkkä lause paperilla. Se on ohjannut meitä tekemään merkityksellistä työtä – työtä, joka tuo lisäarvoa asiakkaille, kehittää johtajuutta, tukee yhteiskuntaa ja antaa meille kaikille mahdollisuuden kasvaa niin ihmisinä kuin ammattilaisina.

Seuraajani tarina alkoi yllättävästä hetkestä.

Vuonna 2012, MPS Turussa työskentelevä, silloin 32-vuotias konsultti, jota en ollut vielä tavannut, tuli luokseni ja koputti minua ystävällisesti olkapäälle ja esittäytyi:

"Olen Elina Koskela – saanko antaa sinulle palautetta?"

Olin otettu hänen suorasukaisuudestaan ja asiapohjaisesta lähestymistavastaan. Omistajana ja toimitusjohtajana ei usein saa tarpeeksi rehellistä ja suoraa palautetta, joten se tuntui erityisen arvokkaalta.

Tuosta hetkestä alkaen Elina on hoitanut kaikki vastuunsa esimerkillisesti, ja se tunne, joka minulle jäi, alkoi vahvistua. Tiesin jo silloin, että hänellä on ainesta tulevaksi toimitusjohtajaksi. Enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Elina otti helmikuussa 2020 konsernin toimitusjohtajan tehtävän vastuulleen.

Katse tulevaisuuteen

Kun katsomme yhdessä asiakkaidemme kanssa tulevaisuuteen, 50 vuotta antaa meille vahvan perustan – mutta samalla suuren vastuun. Meidän on jatkettava uudistumista, visiointia, innovointia ja oltava rohkeita uusille ajatuksille ja palveluille. Vain siten varmistamme, että seuraavat 50 vuotta ovat yhtä merkityksellisiä kuin tähänastinen matkamme.

Tämä ei ole helppoa aikana, jolloin maailmassa soditaan epäoikeudenmukaisesti, ja maailman johtava talousmahti kyseenalaistaa demokratian oikeutuksen.

Potkurifilosofia MPS:n taustalla

Miten voimme tänään kohdata ympäristön haasteet paremmin? Pitämällä huolta omasta elämänhallinnastamme. 

Me MPS:llä uskomme vahvasti ihmiseen kokonaisuutena. Jokainen meistä on erilainen, ja jokaisella meistä on omat vahvuutensa ja haasteensa. Hyvinvoivalla ihmisellä on potkurin lavat tasapainossa:  työ, koti, ystävät ja terveys. Kun teemme työtä näiden neljän osa-alueen eteen, maailma näyttää valoisammalta – myös vaikeina hetkinä.

Ja mitä tulee omaan kotilapaani – haluan sydämestäni kiittää rakasta ja syvästi välittävää vaimoani Hannelea. Hän on ollut tärkeä osa tämän 50 vuoden matkan onnistumisessa.

Lopuksi minä ja koko MPS haluamme nöyrästi kiittää teitä: asiakkaitamme, kumppaneitamme sekä MPS:n nykyisiä ja entisiä työntekijöitä ja kaikkia heitä kymmeniätuhansia ihmisiä, joita olemme 50 vuoden aikana saaneet kohdata heidän uransa eri vaiheissa.


Yhdessä tämä matka on rakennettu.

 


- Marcus Herold, MPS:n perustaja, hallituksen puheenjohtaja

Stay tuned!