Kuka kuuntelee kuuntelijaa?

30.11.2021

Pidetään itsestään selvänä, että "hierojan tarvitsee käydä hierojalla” varmistaakseen hyvän työkunnon. Mielestäni sama logiikka pätee business coachiin. Meidän on käytettävä tietoisesti aikaa omaan kehittymiseen ja olla itse coachattavana, jotta oma “työkunto” säilyy timanttisena. Koen äärimmäisen tärkeänä saada tukea omalle työlleni business coachina. On havahduttavaa, miten hetket epävarmuudessa muuttuvat positiiviseksi uteliaisuudeksi. Ilman ajatusten työstämistä asiat jäävät epävarmoiksi, eikä kehittymistä tapahdu, toteaa MPS:n business coach Minna Hirsimäki.

Coachina toimiessa on tärkeää reflektoida ja kehittää omaa tapaansa toimia coachina. Mentor tai supervisor coachin ohjauksessa saa peilattua omia vahvuuksia ja kehittymiskohteita sekä luottamuksellisesti sparrattua läpi vaativia tilanteita. Olen hyödyntänyt mentor coachin ammattitaitoa tavoitellessani ACC-sertifikaattia ja viimeisimmäksi pääsin supervisor coachiksi opiskelevan harjoitusasiakkaaksi. Molemmilla kerroilla oma coachin työ on ottanut kehitysloikkia ”palloseinän” avustuksella.

Kerron teille esimerkin omasta oivalluksestani vajaa vuosi sitten ollessani coachattavana. Coachin kanssa työskennellessäni huomasin, että minulla oli hieman ajatteluani ja tekemistäni halvaannuttava tapa kysyä itseltäni “Teenkö oikein?”. Huomasin tuon kysymyksen rajoittavan omaa toimintaani, tuovan siihen arkuutta. Coachini pyysi minua pohtimaan, voisiko tuohon kysymykseen vaihtaa jonkun toisen sanan, joka auttaisi omaa ajatteluani eteenpäin, auttaisi ajattelua laajemmaksi, eikä rajoittaisi toimintaani. Alkoi syvä hiljaisuus, jonka aikana havahduin oivallukseen, ja kysymys muuttui. Nykyään kysyn itseltäni coachatessa “Teenkö hyvin?” ja se antaa enemmän vastauksia minulle kuin aiempi kysymykseni. Näin pohtii MPS:n business coach Sari Oinaanoja omasta työkunnosta huolehtimisesta.

Coachina toimiminen vaatii jatkuvaa kehittymistä oman toiminnan reflektoinnin kautta. Oppia ja oivaltaa kehittyen työssä. Olemme kaikki matkalla oman osaamisen ja toiminnan kehittymisen polulla. Tällä tiellä on pienempiä polkuja ja isompia moottoriteitä, risteyksiä ja monitasoliittymiä, ehkä raivattavia polkuja, joita ei ole paljoa kuljettu. Coaching-prosessi tukee coachattavaa tällä polulla hänelle tärkeiden teemojen ja tavoitteiden pohtimisessa. Ja coachinkin on itse tästä syystä hyvä olla itse coachattavana, kehittymisen varmistamiseksi.

Me MPSn Certified Business Coachit haluamme ylläpitää osaamistamme, jotta voimme auttaa asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Jokainen coaching-kohtaaminen on oppimisen matka niin coachille kuin coachattavallekin. Kiitos siitä, että saamme oppia päivittäin.


Blogin kirjoittajat: Minna Hirsimäki ja Sari Oinaanoja, MPS:n työelämän business coachingin asiantuntijat.

MPS Business Coaching tuo esille täyden potentiaalisi!

Jos tunnistat, että business coachingista voisi olla sinulle, kollegallesi tai alaisellesi hyötyä, pyydä meiltä lisätietoa oheisen lomakkeen kautta. Kerromme mielellämme lisää!