Heinäkuussa vietetään Disability pride -kuukautta. Sairauden vuoksi vammautunut Päivi Montgomery kertoo paluustaan työelämään osatyökykyisenä.
Vuosi 2018 toi Päivi Montgomeryn elämään pysyvän muutoksen. Tavallinen flunssa ei mennyt ohi. Flunssan jälkimainingeissa Päivillä todettiin krooninen väsymysoireyhtymä, joka vaikutti suoraan hänen toimintakykyynsä ja työelämäänsä.
Päivi on koulutukseltaan psykologi ja hän on tehnyt MPS:llä pitkän uran rekrytointikonsulttina ja uudelleensijoittumispalveluiden asiantuntijana. Sairastumishetkellä hän työskenteli kehityspäällikkönä uravalmennusten parissa.
Väsymyksen aallokossa 
Sairaus vaikutti fyysisesti ja neurologisesti: kädet ja jalat vammautuivat, ja arjesta tuli tarkkaa tasapainoilua kuormituksen ja levon välillä. "Jos yhtenä päivänä pystyin tekemään töitä, saattoi seurauksena olla kolme päivää vuodelepoa", Päivi kuvailee. Hän tarvitsi kävelyapuvälineitä, rannetukia ja ennen kaikkea ymmärrystä – itseltään ja ympäristöltä.
Työhön palaaminen ei tapahtunut suoraviivaisesti. Yrityksiä oli useita, mutta ne kaatuivat liian nopeaan etenemiseen. Lopulta osa-aikainen sairausloma, työkokeilu ja asteittainen paluu loivat mahdollisuuden jatkaa työelämässä tavalla, joka tukee jaksamista.
Uusi tapa tehdä työtä
Tänä päivänä Päivi työskentelee 70-prosenttisella työajalla. Hän yhdistää toimistopäiviä ja etätyötä, ja lepää tietoisesti kesken päivän – kalenteriin on varattu rauhoittumisen hetkiä. Työmatkat hän kulkee vammaispalveluiden taksikyydillä, ja osallistuminen suunnitellaan huolellisesti fyysinen jaksaminen edellä.
Myös työnkuva on muuttunut: kehityspäällikön rooli jäi taakse, mutta Päivi jatkoi soveltuvuusarviointien ja uravalmennusten parissa.
Joustavuus mahdollisti paluun töihin
Päivi kertoo, että työnantaja MPS on osoittanut poikkeuksellista joustavuutta. Työvälineitä on muokattu – saneluohjelmisto ja päällä käytettävä hiiri ovat auttaneet arjessa. Esteettömyys on huomioitu toimistolla ja tilaisuuksissa, ja avoin keskustelu työkyvyn tukemisesta on ollut jatkuvaa.
“Työnantajan ei tarvitse selviytyä yksin”, Päivi painottaa.
Hän suosittelee tutustumaan esimerkiksi työolosuhteiden järjestelytukeen sekä järjestöihin, kuten Invalidiliittoon, joka tarjoaa tietoa ja tukea.
Päivi palkittiin Rekrygaalassa rekrytoinnin yhdenvertaisuuden edistämisestä
Vuonna 2023 Päivi sai Rekrygaalassa tunnustuksen inklusiivisuuden ja esteettömyyden edistämisestä. Tunnustus oli seurausta pitkästä, määrätietoisesta työstä: muun muassa työnhakuoppaan kirjoittamisesta, joka huomioi eri ryhmät – vammaiset, maahanmuuttajat, nuoret ja työuran loppupäässä olevat. Päivi on myös tuonut sosiaalisessa mediassa aktiivisesti ja rohkeasti esiin osatyökykyisyyttä sekä vammaisena työskentelyä.
Sairastuminen on kriisi, mutta elämä ei pysähdy
Päivin sanoma on kirkas: elämä ei pysähdy sairastumiseen.
"Se on kriisi, kyllä – mutta myös alku jollekin uudelle."
Hän rohkaisee sairastuneita puhumaan tarpeistaan avoimesti ja etsimään tukea. Ja hän muistuttaa, ettei vammaisia tarvitse nostaa jalustalle – tai sivuuttaa. Riittää, kun kysyy: miten voin auttaa?
Disability pride -kuukautta vietetään heinäkuussa ja sitä on juhlittu maailmanlaajuisesti jo 1970-luvulta lähtien. Tänä vuonna Suomen Disability Pride -kulkue järjestettiin jo kesäkuussa Tampereella.
Päivin valokuva: Heikki Nenonen.