Johtaminen uudella aikakaudella
Muuttunut työ muuttaa myös ihmisten johtamista
Uudistuvan johtajuuden työvälineitä
Me MPS:llä autamme organisaatiotasi uudistamaan johtamista uutta työtä palvelevaksi. Edistämme kulttuureja, joissa päätöksenteon tavat, arjen käytänteet ja yksilöiden osaaminen mahdollistavat oman työn johtajuuden ottamisen yksilöille ja osallistavan uudistamisen organisaatioille.
Näköalapaikka muuttuvaan työelämään
MPS on toiminut organisaatioiden asiantuntijakumppanina ihmisten johtamisessa läpi erilaisten vuosikymmenten. Nyt meneillään olevaan työelämän neljänteen aaltoon, jossa työn suhde aikaan, paikkaan ja työsuhteeseen muuttuu, meillä onkin uniikki näköalapaikka. Sen avulla tarjoamme organisaatiollesi näkemystä ja tietoa tulevaisuuteen kantavasta johtajuudesta. Kehitämme jatkuvasti uusia palveluja uudistuvan johtajuuden työvälineiksi mm. johtajien suorahaun, johtoryhmien kehittämisen sekä johtajien henkilökohtaisten coaching- ja mentorointikeskustelujen pohjalta.
Kohti uuden ajan johtajuutta
Hierarkkisesti johdettujen organisaatioiden rinnalle kehittyy tiimiohjautuvuuteen perustuvia toimintamalleja, joissa kohoavat sekä osaajien potentiaali että motivaatio. Me MPS:llä autamme organisaatioita uudistumaan perinteisestä kontrolliin perustuvasta johtamiskulttuurista (johtaja-seuraaja) kohti uuden ajan liideri-kulttuuria, jossa rakenne, käytänteet sekä yksilöiden osaaminen mahdollistavat oman työn johtamisen ja osallistavan uudistumisen.
Hyvä johtajuus uudella aikakaudella
Uudistuvassa johtajuudessa perimmäinen idea pysyy edelleen samana – pyrkimys mennä yhdessä kohti tärkeänä pidettyjä tavoitteita arvomaailmassa, jonka ryhmä kokee omakseen. Me MPS:llä puhumme hyvän ihmisten johtamisen puolesta ja olemme intohimolla vaikuttamassa siihen erilaisilla organisaatio- ja yksilötason palveluillamme.
Koska yritykset on tehty ihmisistä
Olemme läpi vuosien toimineet asiakkaiden kumppanina ihmisten johtamisen asiantuntijana kehittäen organisaatioita, joissa eletään kestävää työelämää.
Elina Koskela, toimitusjohtaja MPS yhtiöt
Tutustu aiheeseen liittyviin palvelualueisiin tarkemmin
Ratkaisuumme liittyvät palvelut
Executive Search - johdon suorahaku
Johdon suorahaku on täsmätyökalu hallitusjäsenten, toimitusjohtajien, johtoryhmän jäsenten ja keskijohdon valintoihin.
Hallitus- ja johtoryhmäbarometrit
Kokonaisvaltaisilla hallitus- ja johtoryhmäbarometreillä avataan nykytilanne faktoiksi ja tuetaan tavoitteellista ja...
Johtoryhmävalmennus
Tehokas johtoryhmä vie strategian maaliin.
Hallitusbarometri
Yritysten, yritysjohdon ja osaamisen uudistuessa on luonnollista, että myös hallitustyö uudistuu.
Hallitustyön kehittäminen
Vahvista hallituksen kykyä luoda strategista arvoa ja kasvua.
Coaching
Voimaa muutoksiin ja ratkaisuja haastaviin tilanteisiin.
Mentorointi
Mentorointi perustuu kahden tasa-arvoisen ihmisen luottamukselliseen vuorovaikutukseen, jossa oivallukset sekä tieto...
MPS Esihenkilövalmennus
Yhteinen tapa johtaa ei synny sattumalta.
Lisää aiheesta blogissamme
Ida Välimäki
Osa 7: Grilli-ihmisiä | Jussi, kypsäksi paistettu -novellisarja
