Yksilöllinen joukko - Työelämän oksymoronit, osa 1

Yksilöllisyys

Tässä sarjassa tarkastelen ristiriitaisia oletuksia ja odotuksia, joita me kaikki työelämässä pidämme yllä.

 

Minuutemme koostuu sanoista; ajatelluista, kuulluista, nähdyistä ja uskotuista. Jokaisen meistä kannattaa harkita, millaisten sanojen taakse asettuu seisomaan, koska samalla valitsemme, millaista maailmaa ylläpidämme ja millaista minuutta kasvatamme.

 

Kun ihmisiltä kysytään heidän vahvuuksiaan, useimmat kertovat olevansa yksilöllisiä.

Kuuluuhan yksilöllisyys – ainutlaatuisuus ja omintakeisuus - yhä humanistisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiin arvoihin. Myös työelämä arvostaa yksilöllisyyttä: kopiolla ei ole samaa arvoa kuin aidolla alkuperäisellä.

Samaan aikaan edellytämme itseltämme ja toisiltamme joukkoon kuulumista. Samaa mieltä oleminen välittää arvostusta ja synnyttää luottamusta. Yhteenkuuluvuuden tunne ja osana laajempaa kokonaisuutta oleminen on yksi ihmisen perustarpeista.

Eli pitää olla yksilöllinen, ajatella omilla aivoillaan ja luottaa itseensä. Samalla on syytä mennä muiden mukana, erottautumatta massasta liikaa, jottei jää yksin.

Kuulostaako ristiriitaiselta? Jotta voin kokea olevani arvokas, minun on uskottava siihen, että minä itse muodostan ajatukseni, näkemykseni ja uskomukseni. Jokainenhan voi koska tahansa pysähtyä ja pohtia tekojensa motiiveja, tunnistaa syyt ja seuraukset, ottaa opikseen ja muuttaa omaa käyttäytymistään. Minä itse analysoin ja säätelen toimintaani, ei kukaan muu.

Itsereflektion taito

Tämä kaunis kuva on harhaa. Tutkimusten*1 mukaan vain noin 10%-15% itsereflektiota harrastavista ihmistä kykenee realistiseen itsetarkasteluun. Loput 85-90% luulevat pystyvänsä. Silti heidän minäkuvaansa kuuluu itsereflektion taito. He arvostavat tätä taitoa ja edistävät sen ilmentymistä ympärillään.

Tietomme ympäröivästä todellisuudesta pohjautuu paljolti muiden taltioimiin ja kertomiin kokemuksiin, uskomuksiin ja ajatuksiin. Näiden varassa olemme tottuneet toimimaan ja niille valintamme perustamaan. Sama näyttää pätevän myös minäkäsitykseemme. Omat valintamme ja tekomme, esimerkiksi äänestyskäyttäytymisemme, pohjautuvat käsitykseemme omasta itsestämme ja arvostuksistamme. Uskomme tuntevamme itsemme ja luotamme siihen, että ajatuksemme ja motiiviimme ovat omiamme ja kumpuavat siitä, millaisia olemme.

Totuus kuitenkin on, että usein uskomme jonkun muun kuvausta tilanteesta enemmän kuin omaa, samassa tilanteessa syntynyttä käsitystämme**. Teemme kompromissin kerran ja ajaudumme ajattelemaan itsestämme kuten meitä ympäröivä yhteisö ajattelee, tai ohjaa ajattelemaan***. Otamme omiksemme ominaisuuksia, joita arvostamamme yksilöt omaavat****. Me, yksilölliset ja rationaaliset ihmiset.

Tämä yksilöllisyyden ja joukkohengen välinen näennäinen ristiriita on hyvä asia. Ellemme pitäisi omana ajattelunamme sitä, mitä olemme muilta kuulleet, yhteenkuuluvuuden tunnetta olisi paljon vaikeampi saavuttaa. Ja ilman yhteenkuuluvuuden synnyttämää luottamusta ja normistoa olisi moni yhteiskunta jäänyt syntymättä, asia keksimättä ja visio saavuttamatta. Se, että pystymme muovaamaan minuuttamme ajatuksemme voimalla, joskus pelkästään uskomalla jonkun muun sanoihin, mahdollistaa kehityksen.

Onko siis niin, että voimme yhdessä saavuttaa jotain vain silloin, kun jokainen meistä uskoo omaan kahteen asiaan: omaan yksilöllisyyteensä ja siihen, että aivan sattumalta on päätynyt yhteisöön, jossa muiden ainutlaatuisten yksilöiden ajattelu ja arvomaailma muistuttavat toisiaan?

Jos näin on, yksilöllisen ihmisen käyttäytymisen muuttaminen lähemmäs joukon yhteistä normia on sekä tärkeää että yksinkertaista. Koska todellinen itsereflektio onnistuu vain harvoilta, ei tarvitse kuin saada ihminen näkemään itsensä jo halutun muutoksen mukaisena ja auttaa häntä identifioitumaan niihin jotka jo toimivat ”oikein”. Tuloksena hän muuttaa automaattisesti sekä käyttäytymistään kohti haluttua, yhteistä normia että minäkäsitystään vastaamaan joukon yhteistä, jaettua minäkäsitystä.


Mind-over-matter, eikös niin?


*1 https://hbr.org/2018/01/what-self-awareness-really-is-and-how-to-cultivate-it

*2 The Asch conformity experiments

*3 Freedman & Fraser. Compliance Without Pressure

*4 Goldstein & Cialdini. The spyglass self.

Muut aiheeseen liittyvät blogit

Stay tuned!