Essi Savolainen:
Pahinta, mitä voi tapahtua, on kielteinen vastaus.
Näillä (myönnettäköön, hiukan latistavilla) ajatuksilla uskaltauduin pyytämään Annaa mentorikseni helmikuussa 2021. Olin ehtinyt pyöritellä uraan liittyviä kysymyksiä yksin muutaman kuukauden, enkä ollut tullut hullua hurskaammaksi. Siksi huomioni varmaankin kiinnittyi Annan LinkedIn-kirjoitukseen, jossa hän muisteli lämmöllä omia kokemuksiaan aktorina (mentoroitavana).
Mentorointi ei ollut minulle tuttua, mutta asiaa hetken tutkittuani päätin lähestyä Annaa. Viestin lähettämishetkellä kuitenkin epäröin: mitä, jos hän sanoo ei? Niin, mitäpä sitten? Yksi ovi olisi pysynyt suljettuna, mutta jos jättäisin kysymättä, ovi ei olisi koskaan edes voinut aueta. Rohkaistuin ajattelemalla, että parasta, mitä voi tapahtua, on saada Annasta mentori – kielteinen vastaus kirpaisee vähemmän kuin yrittämättä jättäminen.
Mutta olin väärässä. Parasta, mitä saattoi tapahtua, oli saada Annasta mentori, osallistua MPS:n upeaan mentorointiohjelmaan, ja vielä tämän lisäksi saada pilotoida käänteismentorointia.
Käänteismentoroinnissahan on lyhykäisesti kuvattuna kyse siitä, että kokeneempaa, tyypillisesti johtavassa asemassa olevaa henkilöä mentoroi enemmän uransa alussa oleva henkilö, joko samasta tai toisesta organisaatiosta.
Anna Heiliö:
Aika pian sen jälkeen, kun olin luvannut lähteä mentoroimaan Essiä hänen omien tavoitteidensa mukaan, meille tuli myös MPS:n mentorointiohjelmia luotsaavan Minna Hirsimäen kanssa puhetta siitä, kuinka voisimme jatkossa tukea asiakkaitamme vielä enemmän myös vertais- ja käänteismentoroinnin saralla. Käänteismentoroinnissahan on lyhykäisesti kuvattuna kyse siitä, että kokeneempaa, tyypillisesti johtavassa asemassa olevaa henkilöä mentoroi enemmän uransa alussa oleva henkilö, joko samasta tai toisesta organisaatiosta. Tätä kautta vahvistetaan vaikkapa uudenlaisen tiedon leviämistä, kulttuurin muutosta tai diversiteetin ja inkluusion edistämistä.
Kiinnostuin heti myös henkilökohtaisesti – näin käänteismentoroinnissa kiinnostavan mahdollisuuden päästä haastamaan näkemyksiäni aivan tuoreesta näkökulmasta. Myös Essi innostui aiheesta, joten sovimme, että ottaisimme yhteiselle oppimisen polullemme mukaan myös käänteismentorointikeskusteluja.
Anna Heiliö:
Noudatimme Essin kanssa käänteismentorointikeskusteluissamme samaa periaatetta kuin mentorointipolullamme muutenkin: sovimme aina keskustelujemme pääteemat etukäteen, jotta kumpikin ehti tahollaan orientoitua keskusteluun. Vaikka itselläni ei tässä käänteismentoroinnin vaiheessa ollut varsinaista yhtä tavoitetta vaan toin keskusteluun useampia minua laaja-alaisesti askarruttavia aiheita, keskusteluissamme korostuivat minulle tärkeät johtamisen ja vastuullisen yrityskulttuurin teemat.
Tuntui äärimmäisen virkistävältä kuulla Essin pohtivan näitä aiheita oman elämän- ja organisaatiokokemuksensa näkökulmasta. Matkan varrella syntyi sekä odotettuja että odottamattomia oivalluksia – joissain aiheissa löydökset tuntuivat melkein itsestäänselviltä, kun taas toisissa kysymyksissä omat ennakko-oletukseni osoittautuivat täysin vääriksi. Mielenkiintoisia oivalluksia syntyi esimerkiksi nuoren talentin perehdyttämiseen liittyen – siitäkin huolimatta, että perehdyttäminen on aihe, jota muutenkin työssäni pohdin jatkuvasti.
Essi Savolainen:
Lähdimme käänteismentoroinnin kanssa liikkeelle nuoremman ikäluokan johtamisesta. Viime aikoina on erityisesti milleniaalien kohdalla tunnuttu arvosteltavan nuorten työntekijöiden kunnianhimoa ja ”mulle heti kaikki -asennetta”. Itse ajattelen, että kunnianhimon sijaan voisi puhua tavoitteellisuudesta, ja ahneutta ja malttamattomuutta henkivän ajatusmaailman sijaan soisi puhuttavan aidosta jatkuvan kehittymisen halusta. Jatkuva oppiminen on nyt kaikkialla tapetilla, mutta mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Ovatko esihenkilöt ja organisaatiot oikeasti valmiita tukemaan nuorta ihmistä niin ajallisesti, rahallisesti kuin henkisesti nuoren uran alkutaipaleella?
Merkityksellisyys nousi myös vastuullisuusteemasta keskustellessamme. Muistan, kuinka istuin , sähköllä hurisevassa puhelinkopissa pahvinen kertakuppi kädessä Annan kanssa etäyhteydellä keskustellen. Vaikka vastuullisuus, kuten milleniaalit, on nyt kaikkialla, ovat kertakäyttökupit ja ympärivuorokautinen sähkö silti monen mielessä Suomessa itsestäänselvyyksiä, eivätkä kestävän kehityksen teot ja mittarit yleensä konkretisoidu yksilötasolla. En tiedä, montako puuta kaatui pahvimukini edessä, paljonko vettä virtasi sen kokoamiseksi tai kuinka monta kilowattituntia sähköä kulutin humisevassa kopperossani.
Vastuullisuus ja erityisesti luonnon kestävä kehitys ovat kehittyneet elinaikanani valtavasti: kun minä olin yläasteella, puhuttiin kasvihuoneilmiöstä. Nyt puhutaan ilmastonmuutoksesta. Vastuullisuudesta keskustellessamme myönsin Annalle, etten ehkä edusta koko ikäryhmäni näkemyksiä, mutta uskon silti vahvasti, että vastuullisuutta täytyy konkretisoida, jotta sen nimissä tehdyt teot ja annetut lupaukset olisivat merkityksellisiä.
Vaikka organisaatiot ovat nykypäivänä vähemmän hierarkkisia kuin aiemmin, ei missään nimessä ole itsestäänselvyys, että vastavalmistunut tulokas istahtaa johtajan kanssa lounaspöytään ja ryhtyy yhdessä pohtimaan parempaa tulevaisuutta.
Anna Heiliö:
Ensimmäisestä henkilökohtaisesta kosketuksestani käänteismentorointiin jäi vahvasti se tunne, että tätä kannattaisi ihan jokaisen johtajan kokeilla. Tuntui lahjalta päästä kuulemaan, miten aikamme suuret teemat ja itselleni tärkeät organisaatioelämän kysymykset näyttäytyvät toisenlaisesta taustasta ja tilanteesta käsin.
Käsittelemistämme aiheista nousi monia tärkeitä havaintoja ja näkökulmia esimerkiksi erilaisiin johtamisen tilanteisiin liittyen. Oivallus liittyi tyypillisesti kysymykseen miksi, kun oli mahdollista pureutua Essin näkökulmasta syvällisemminkin erilaisten kokemusten taakse. Myös vastuullisuusteemoja koskeneen keskustelun koin erittäin arvokkaaksi, koska se valotti mielenkiintoisella tavalla näiden aiheiden näyttäytymistä työelämän tuoreemmalle tulokkaalle. Tulen takuulla hyödyntämään oppimaani niin omassa arjen työssäni kuin palvelukehitystyössämme.
Antoisaa oli myös keskustelujemme vertaisuus ja dialogisuus: koin, että molemmat pystyivät tulemaan tilanteeseen omina itseinään, omasta tilanteestaan käsin havaintojaan ja ajatuksiaan jakaen - ja oppimisen mahdollisuus oli aina molemmilla. Näinhän hyvä mentorointi toimii aina muutenkin.
Essi Savolainen:
Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun olen saanut kuulla 2020-luvun toimitusjohtajan ajatuksia johtamisesta ja työelämästä ja tämän lisäksi vielä käydä aiheista vuoropuhelua. Vaikka monet suomalaiset organisaatiot ovat nykypäivänä vähemmän hierarkkisia kuin aiemmin, ei missään nimessä ole itsestäänselvyys, että vastavalmistunut uusi tulokas istahtaa johtajan kanssa lounaspöytään ja ryhtyy yhdessä pohtimaan parempaa tulevaisuutta. Toivon itse asiassa, että nuoren työntekijän ei tässä tarvitsisi olla aloitteentekijä, vaan että organisaatiot ryhtyisivät tarjoamaan nuorille paikkaa pöydässä – aloittaen vaikka kahvipöydässä käänteismentoroinnin merkeissä.
Essi Savolainen on KONEella työskentelevä viestintä- ja muutosasiantuntija, joka haluaa puhua ja kuunnella, usein yhtä aikaa.
Anna Heiliö on MPS Prewisen toimitusjohtaja ja ikuinen oppija.
