Miksi verkkokursseja ei kannata tehdä - vai kannattaako?

Ovatko organisaation sisäiset verkkokurssit vain pakkopullaa ja byrokratian täytettä vai avain jatkuvaan oppimiseen? Pureudutaan muutamaan tyypilliseen ennakkokäsitykseen ja katsotaan, mitä ne oikeastaan pitävät sisällään. 

1: ”Ei tarvita verkkokursseja. Voihan kaikki lukea ne matskut ja katsoa ne tallenteet. Esihenkilö sitten vastaa, että hommat sujuvat oikein.” 

Kaikilla organisaatioilla on periaatteita, toimintatapoja ja muita aiheita, joiden pitäisi vaikuttaa työntekijöiden toimintaan. Mitä nopeammin ne muuttuvat tai lisääntyvät, sen vaarallisempaa on tuudittautua perinteiseen ratkaisutapaan. Eikä paraskaan esihenkilö voi kaataa muutosta, taitoja ja tietoa tiimiläistensä päähän. 

Käsi sydämelle: luetaanko niitä matskuja ja katsotaanko niitä tallenteita oikeasti? Ja jos niillä on käyttäjiä, ovatko he oikeaa kohderyhmää?  

Dokumentit on tyypillisesti laadittu aihe edellä. Hyvä oppimissisältö sen sijaan peilaa oppijan maailmaa ja myöntää realiteetit. Se jättää tilaa pohdinnalle ja antaa mahdollisuuden oikaista virhekäsitykset.  

Jos käytössä on helppo sisällöntuotannon työkalu, jolla aktivoivia, selkeitä ja oppimista testaavia verkkokursseja voi luoda, ollaan jo astetta varmemmalla pohjalla 

2: ”Ei tätä asiaa verkkokurssia naksuttelemalla opi.” 

Totta – on paljon asioita, joita ei opi pelkän verkkokurssin avulla. Moraalia, etiikkaa, arvoja. Inhimillistä kohtaamista ja empatiaa. Käden ja silmän yhteispeliä.  

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö digitaalisesta sisällöstä olisi apua. Kukapa meistä ei olisi opetellut uusia taitoja videoiden avulla tai pohtinut omaa elämäänsä tarinoiden ääressä? Jos verkkokurssi on tehty ajatuksella, kohderyhmän maailma huomioiden, se ei jää pelkäksi naksutteluksi. Toisaalta hienostuneimmatkaan interaktiot eivät tue oppimista, jos ne eivät puhuttele oppijaa.   

3: ”Ei meillä ole kenelläkään aikaa tehdä mitään verkkokursseja. Eikä ole rahaakaan.” 

Tämä vastaväite saattaa pitää näennäisesti paikkansa. Mutta onko aikaa kouluttaa luokkahuoneissa yhtä ja samaa kalvosettiä yhä uudelleen? Tai varaa jättää osa porukasta kouluttamatta? Tai jäädä kokonaan kehityksen kelkasta pois, vaarantaa vaatimustenmukaisuus tai unohtaa riskitietoisuus?  

Sisäisesti tuotettujen verkkokurssien kustannukset jäävät pieniksi, kun käytössä on helppo järjestelmä niiden tekoon. Samalla viestintä paranee, kun organisaatiossa opitaan kääntämään aihelähtöisyys kohderyhmälähtöisyydeksi. Ja kun suorituksesta jää jälki, kaikilla on varmempi olo: me yhdessä tiedämme samat asiat. Oppimisesta ja sen todentamisesta tulee normaali osa prosesseja.  

Hyvin pieni, yhdessä työtä tekevä organisaatio tuskin tarvitsee sisäistä verkko-oppimista. Mutta heti, kun vierihoito ja perimätieto eivät riitä, kannattaa harkita oppimisen järjestelmällistä suunnittelua ja toteutusta myös verkko-oppimisen avulla. Samalla tuetaan strategiaa, muutosvalmiutta ja työtyytyväisyyttä.  

Kirjoittaja on MPS Prewisen luova (ja utelias) johtaja, joka jaksaa innostua verkko-oppimisesta yhä uudelleen, koska kaikki aiheet ja kaikki organisaatiot ovat kiinnostavia. 

🔗Tutustu digitaalisiin oppimisratkaisuihin ja referensseihimme