Antti Kolkka on valittu Suomen Keskinäisen Potilasvakuutusyhtiön toimitusjohtajaksi

EXECUTIVE SEARCH

Suomen Keskinäinen Potilasvakuutusyhtiö

Suomen Keskinäinen Potilasvakuutusyhtiö on viiden niin sanotun yliopisto-hyvinvointialueen yhdessä omistama keskinäinen vakuutusyhtiö, jonka kautta vakuutuksenottajina ja vakuutettuina olevat hyvinvointialueet vakuuttavat potilasvahinkoriskinsä. 
Potilasvakuutus on lakisääteinen vahinkovakuutus, jonka tarkoituksena on antaa kattava vakuutusturva Suomessa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneen potilasvahingoksi katsottavan henkilövahingon varalta.
skpvy-logo

Antti Kolkka on Suomen Keskinäisen Potilasvakuutusyhtiön uusi toimitusjohtaja

Suomen Keskinäisen Potilasvakuutusyhtiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Voutilainen totesi, että toimitusjohtajan tehtävä herätti paljon kiinnostusta finanssisektorin ammattilaisten keskuudessa. Mahdollisuus päästä johtamaan ja kehittämään vakuutusyhtiötä, jolla on myös merkittävä yhteiskunnallinen merkitys, lisäsi tehtävän mielenkiintoa valintaa edeltävässä kattavassa valintamenettelyssä.

”Hallituksen keskeinen tehtävä oli löytää yhtiölle toimitusjohtaja, joka pystyy kehittämään ja kasvattamaan yhtiön liiketoimintaa hallituksen asettamien strategisten tavoitteiden mukaisesti ja vastaamaan tehokkaasti yhtiön sekä toimialan muutostarpeisiin. Meille oli tärkeää löytää toimitusjohtaja, jolla on laaja-alainen johtamiskokemus, ymmärrys vakuutusliiketoiminnasta ja siihen liittyvästä riskienhallinnasta, lainsäädännöstä, sijoitus sekä korvaustoiminnasta kokonaisuutena.”


Varatuomari Antti Kolkka on kokenut ja osaava johtaja, joka on tehnyt pitkän uran finanssisektorilla vahinkovakuuttamisen, henkivakuuttamisen sekä varainhoidon johtotehtävissä. Hän on toiminut myös vuodesta 2021 alkaen Potilasvakuutusyhtiön lakiasiainjohtajana ja vt. toimitusjohtajana.

Antti kommentoi omaa valintaansa seuraavasti:

"Jo heti rekrytointiprosessin alettua ymmärsin tehtävän olevan hieno mahdollisuus hyödyntää urani aikana hankittua laaja-alaista kokemusta vakuutusliiketoiminnasta ja vakuutusyhtiön toiminnoista. Olen innoissani ja samalla myös kiitollinen tästä hienosta mahdollisuudesta lähteä luotsaamaan Suomen Keskinäistä Potilasvakuutusyhtiötä eteenpäin. Yhtiön vahva omistuspohja, hallituksen vahva tuki ja osaava henkilöstö antavat hyvän lähtökohdan yhtiön kehittämiselle palvelemaan perustajaosakkaiden ja muiden asiakkaidemme tarpeita”


MPS Executive and Board & seniorikonsultti Jussi Kärkkäinen onnittelevat Anttia nimityksen johdosta ja toivottavat menestystä uuteen tehtävään!

Antti-Kolkka-skpvy

 

description

“ (1)

 

Ota yhteyttä