MPS Business Coaching tuo esille täyden potentiaalisi

Onnellista työuraa pitää itse johtaa - sitä ei tarvitse kulkea yksin. Tunnista vahvuutesi ja luo niistä voimaa kanssamme coachingin avulla. 

MPS Business Coachingin avulla saat yksilön potentiaalin vahvemmin suunnattua yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Coachattavan itsereflektio kehittyy, rajoittavat uskomukset saadaan tunnistettua ja henkilön suorituskyky sekä työhyvinvointi vahvistuu. Coachingin avulla saadaan aikaan konkreettisia kehitysaskeleita coachattavan käyttäytymisessä.

Coachingin keskiössä on yksilön ja liiketoiminnan menestymisen edistäminen

MPS Business Coaching on eräs tehokkaimmista kehittämisen keinoista mm.

  • Muutostilanteissa
  • Haastavissa johtamisen tilanteissa
  • Omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamisessa.

Teemme coachingia lähes 30 eritaustaisen coachin voimin ja olemme olleet yli kahdenkymmenen vuoden ajan pioneerina kehittämässä suomalaista coaching-kulttuuria. Coacheillamme on näkemystä uuden ajan johtajuudesta ja henkilökohtaista osaamista liiketoiminnan johtamisesta.

MPS Business Coachingin menestymisen takaavat:

  • MPS työskentelee vuosittain tuhansien yksilöiden tukena työuran kiinnostavissa tilanteissa. Meillä on laaja ymmärrys työelämän uusista ilmiöistä sekä tulevaisuuden vaatimuksista.
  • Me tunnemme ihmisen. Työkäyttäytymisen ymmärtäminen on MPS-osaamisen ydin. Coachingissa yksilö löytää hänen ainutlaatuisten vahvuuksien yhdistelmän, missä käytämme apuna erilaisia persoonallisuutta, motivaatiota ja käyttäytymistä kuvaavia analyysejä.
  • Olemme työuran eri vaiheiden intohimoinen osaaja. Tunnemme vuosikymmenien ajalta työnantajien sekä yksilöiden odotukset kaikissa työuran siirtymävaiheissa. Olemme tuki tilanteissa, joissa haasteet ovat innostavia tai huolta herättäviä.

Sertifioidut Business Coachit palveluksessasi

Klikkamalla nimeä näet konsultin henkilökuvauksen.


Marcus Herold
Marcus Herold

CEO and Chairman of the Board, MPS Enterprises, Senior Partner, Certified Business Coach
+358 20 746 9444
marcus.herold@mps.fi
Helsinki, Finland


Roy Herold
Roy Herold

Managing Director, MPS Executive Search, Senior Partner, Certified Business Coach
+358 40 060 1760
roy.herold@mps.fi
Helsinki, Finland


Minna Hirsimäki
Minna Hirsimäki

Head of Training Services, Certified Business Coach, Consultant
+358 20 746 9473
minna.hirsimaki@mps.fi
Turku Helsinki, Finland


Jaana Jaatinen
Jaana Jaatinen

Senior Consultant, Certified Business Coach
+358 20 746 9690
jaana.jaatinen@mps.fi
Helsinki, Finland


Sani Kaajas
Sani Kaajas

Senior Consultant, Certified Business Coach
+358 20 746 9453
sani.kaajas@mps.fi
Helsinki, Finland


Hannu Kainulainen
Hannu Kainulainen

Senior Consultant, Certified Business Coach
+358 20 746 9475
hannu.kainulainen@mps.fi
Helsinki, Finland


Nina Kalajoki
Nina Kalajoki

Head Coach, Senior Consultant, Certified Business Coach
+358 20 746 9413
nina.kalajoki@mps.fi
Helsinki, Finland


Catharina Kallio
Catharina Kallio

Consultant, Certified Business Coach
+358 20 746 9686
catharina.kallio@mps.fi
Turku, Finland


Seppo Kangas
Seppo Kangas

Senior Partner, Team Coach Oulu, Certified Business Coach
+358 20 746 9490
seppo.kangas@mps.fi
Oulu, Finland


Tapio Kivikangas
Tapio Kivikangas

Senior Consultant, M.Sc.(Econ). Certified Business Coach
+358 20 746 9456
tapio.kivikangas@mps.fi
Helsinki, Finland


Elina Koskela
Elina Koskela

Managing Director, MPS Career, Certified Business Coach
+358 20 746 9692
elina.koskela@mps.fi
Turku Helsinki, Finland


Jūratė Kubilienė
Jūratė Kubilienė

Consultant, Certified Business Coach
+370 686 21374
jurate.kubiliene@mps.lt
Vilnius, Lithuania


Regina Laimikienė
Regina Laimikienė

Partner, Senior Consultant, Certified Business Coach
+370 685 555819
regina.laimikiene@mps.lt
Vilnius, Lithuania


Johanna Leskinen
Johanna Leskinen

Business Development Manager, Senior Consultant, Certified Business Coach
. +358 20 746 9406
johanna.leskinen@mps.fi
Helsinki, Finland


Maarika Luht
Maarika Luht

Senior Consultant, MPS Estonia & MPS Latvia, Certified Business Coach
+372 513 1386
maarika.luht@mps.ee
Tallinn, Estonia


Päivi Montgomery
Päivi Montgomery

Senior Consultant, Business Development Manager, Psychologist, Certified Business Coach
+358 20 746 9612
paivi.montgomery@mps.fi
Helsinki, Finland


Hanna Nyqvist
Hanna Nyqvist

Senior Consultant, Psychologist, Certified Business Coach
+358 20 746 9421
hanna.nyqvist@mps.fi
Tampere, Finland


Heidi Palo
Heidi Palo

Business Development Manager, Senior Partner, Psychologist, Certified Business Coach
+358 20 746 9628
heidi.palo@mps.fi
Helsinki, Finland


Iiro Pohjanoksa
Iiro Pohjanoksa

Senior Advisor, Senior Partner, Business Development Director, MPS Enterprises, Certified Business Coach
+358 50 082 7384
iiro.pohjanoksa@mps.fi
Helsinki, Finland


Marjatta Räty
Marjatta Räty

Leading Psychologist, Senior Partner, Certified Business Coach
+358 20 746 9485
marjatta.raty@mps.fi
Helsinki, Finland


Sari Salojärvi
Sari Salojärvi

Senior Consultant, Certified Business Coach
+358 41 466 6064
sari.salojarvi@mps.fi
Helsinki, Finland


Irma Simonkevičienė
Irma Simonkevičienė

Senior Consultant, Certified Business Coach
+370 600 90886
irma.simonkeviciene@mps.lt
Vilnius, Lithuania Russia


Ina Skiauteriené
Ina Skiauteriené

Partner, Director, Certified Business Coach
+370 685 77785
ina.skiauteriene@mps.lt
Vilnius, Lithuania


Juha Vaara
Juha Vaara

Business Development Manager, Senior Partner, Certified Business Coach
+358 20 746 9411
juha.vaara@mps.fi
Helsinki, Finland


Tomi Välimäki
Tomi Välimäki

Senior Partner, Certified Business Coach
+358 20 746 9450
tomi.valimaki@mps.fi
Turku, Finland