Digitaalisuus kärjestä keskiöön - Kalle Lappalainen nimitetty MPS Prewise Oy:n toimitusjohtajaksi

ke 19. huhtikuuta 2017 11.57.00

"Digitaalisuus ei ole itseisarvo vaan työelämän nykyinen toimintaympäristö ja mahdollisuus monipuolisesti osallistaa ihmisiä", toteaa MPS Prewise Oy:n toimitusjohtajaksi nimitetty Kalle Lappalainen.

"Toimimme asiakkaillemme muutoksen edistäjänä - katalyyttina osaamisen kehittämiseen ja käytännön työn tukemiseen. Myös meille itsellemme muutoksen mahdollistaminen on ainut tie kehittyä. Samalla, kun itse siirryn entistä enemmän ja kokonaisvaltaisemmin palvelemaan asiakkaitamme ja uudistamaan toimintaamme emoyhtiömme Senior Advisorina, minulla on ilo toivottaa Kalle tervetulleeksi taloon uudeksi MPS Prewisen toimitusjohtajaksi", valaisee Iiro Pohjanoksa tulevaa roolinvaihdostaan.

”Haluamme tarjota asiakkaidemme liiketoiminnalle yhä enemmän lisäarvoa oman vahvan asiantuntijuutemme kautta. Tämän toteuttamiseksi syvennämme ja laajennamme teknologiaratkaisuihin, oppimiskokemukseen, johtamisen kehittämiseen ja uudistusten toimeenpanoon liittyvää osaamistamme pitkäjänteisesti", kertoo Kalle Lappalainen. "Digitaalisuus ei ole itseisarvo vaan työelämän nykyinen toimintaympäristö ja mahdollisuus monipuolisesti osallistaa ihmisiä ja kiihdyttää yhteistä oppimista. Siksi digitaalisuus siirtyy ajattelussamme kärjestä keskiöön.”

Kalle Lappalaisella on vahva oma kokemus liiketoimintojen johtamisesta ja esimiestyöstä asiantuntijaorganisaatioissa. Asiakastyössä konsulttina ja valmentajana hän on usein toiminut johtoryhmien ja esimiesten sparraajana ja toimintatapamuutosten vauhdittajana. ”Elämme aikaansaavan johtamisen aikaa. Jatkuvan uuden aloittamisen sijaan tärkeämpää on kyky viedä valitut asiat systemaattisesti maaliin”, sanoo Lappalainen.

Toimitusjohtaja Kalle Lappalainen siirtyi MPS Prewisen toimitusjohtajaksi johtamisen talo Pregon toimitusjohtajan tehtävästä. Aiemmin Kalle on toiminut liiketoimintajohtajana ja osakkaana Talent Vectialla ja AAC Globalissa. Koulutukseltaan Kalle on pedagogiikkaa pääaineenaan lukenut teologian maisteri.

Läpi uran punaisena lankana on ollut kiinnostus ihmisten toimintaan, oppimiseen ja teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin toimia uudella tavalla.

Lisätietoja:

Kalle Lappalainen, toimitusjohtaja MPS Prewise Oy, p. +358 40 513 0616, kalle.lappalainen@mps.fi.

Iiro Pohjanoksa, Senior Advisor, Senior Partner, MPS-Yhtiöt Oy, p. +358 50 082 7384, iiro.pohjanoksa@mps.fi.

Marcus Herold, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja MPS-Yhtiöt Oy p. +358 40 066 6663, marcus.herold@mps.fi.

Ajankohtaista

MPS toivottaa hyvää kesää - olemme käytettävissä läpi kesän!

30.06.17

MPS Tampereen toimisto muuttaa 2.5.2017

02.05.17

Digitaalisuus kärjestä keskiöön - Kalle Lappalainen nimitetty MPS Prewise Oy:n toimitusjohtajaksi

19.04.17

Mitä yhteistä on compliancella ja syvillä lihaksilla?

11.04.17

5 syytä, miksi kuratoitu sisältö epäilyttää

11.04.17