Tutkimukset 

Asiakastoimeksiantoihin liittyvien hallitus-, johtoryhmä- ja henkilöstötutkimuksien ohella olemme kiinnostuneita kartoittamaan toimintaympäristömme trendejä ja muutoksia myös yleisemmällä tasolla.

Johtajuutta ja johtajuuteen liittyviä ajankohtaisia teemoja olemme kartoittaneet vuosituhannen alusta lähtien. Ensimmäinen laaja tutkimus suomalaisesta johtajuudesta toteutettiin vuonna 2000. Vuonna 2005 tutkimukseen otettiin mukaan pohjoismaiset johtajat Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Virosta ja siitä lähtien johtajuutta on tutkittu pohjoismaisella tasolla.

Vuosittainen johtajuustutkimuksemme on nimeltään Suunta, ja se pyrkii nostamaan esille asioita, jotka johtajuudessa ja johtamisessa puhuttavat ja joiden ennustetaan korostuvan lähitulevaisuudessa.

Yhteenvedot Suunta-tutkimuksista

Suunta 2009 - Seuraa johtajaa! Miten leikistä tehdään totta?

MPS Nordic Leadership Survey 2008 - in English

MPS Nordic Leadership Survey 2007 - in English

MPS Nordic Leadership Survey 2006 - in English

MPS Nordic Leadership Survey 2005 - in English

MPS Nordic Leadership Survey 2000 - in Finnish

Managers coping with the recession -tutkimus

Osallistuimme kansainvälisen Managers coping with the recession -tutkimuksen toteuttamiseen joulukuussa 2008. Tutkimuksessa kartoitettiin kaikkiaan 14 maan näkemyksiä taloudellisen tilanteen vaikutuksista johtamiseen ja johtajien tulevaisuuden näkymiin. 

Yhteenveto tutkimuksesta: Managers coping with the recession

Työnantajien ja työntekijöiden kohtaminen sosiaalisessa mediassa

MPS ja Hill and Knowlton toteuttivat yhteistyössä tutkimuksen, jolla pyrittiin selvittämään työnantajien ja työntekijöiden kohtaamista sosiaalisessa mediassa. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 531 työnantajan ja 2647 henkilöstön edustajaa. Tutkimus toteutettiin loppuvuonna loka-marraskuussa 2009. 

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? -tutkimusyhteenveto

MPS Executiven Searchin johtajuuskysely 2010: Joustava mieli menestyksellisen johtajuuden edellytys

Marraskuussa 2010 toteutettu tutkimus kertoo, että joustava mieli ja sosiaalinen äly ovat useimpien vastaajien mielestä menestyksellisen johtamisen edellytyksiä. Suomalaisiin työyhteisöihin kaivataan enemmän valmentavaa johtamisotetta sekä parempia valmiuksia monikulttuuristen työyhteisöjen johtamiseen.

Ota yhteyttä:

Niilo Mäkelä
Tutkimuspäällikkö
puh. +358 20 7469 578
e-mail etunimi.sukunimi@mps.fi

Yhteyslomake