MPS työnantajana 

MPS työllistää tällä hetkellä Suomessa noin 150 huippuasiantuntijaa. Sen lisäksi kansainvälinen verkosto kattaa yli 400 liikkeenjohdon ja henkilöstökonsultoinnin ammattilaista. Rento ilmapiiri ja tasa-arvoisuus saavat meidät viihtymään, halu kehittyä ja pitää osaamisemme alan huipulla ovat MPS:n menestyksen perusta.

MPS:ssä henkilöstön kehittymistä tuetaan tarjoamalla sekä sisäisiä että ulkoisia koulutusmahdollisuuksia. Organisaatiossamme tarjotaan mahdollisuuksia myös urakiertoon tilanteen ja yksilön toiveiden mukaan.

Henkilöstömme hyvinvointi  ja hyvä työilmapiiri ovat ensisijaisen tärkeitä asioita yrityksellemme

Henkilöstön hyvinvointiin panostetaan organisaatiossamme monin tavoin, muun muassa jakamalla liikuntaseteleitä, kehittämällä työergonomiaa, yhteisillä liikuntatapahtumilla ja erityisesti esimiestyön jatkuvalla arvioinnilla ja kehittämisellä.

Hyvä työilmapiiri on jokaiselle MPS:läiselle tärkeä asia. Sen eteen teemme töitä yhdessä. Tapaamme koko porukalle yhteisillä kehityspäivillä vähintään muutaman kerran vuodessa. Järjestämme myös kansainvälisiä tapaamisia, joissa kokemuksia pääsee jakamaan vaikka malesialaisen ja tanskalaisen kollegan kanssa.

Kansainvälisyys osana päivittäistä toimintaamme

MPS on vahvasti kansainvälinen yritys ja se näkyy myös päivittäisessä toiminnassamme. Yhteistyötä tehdään maarajojen yli, mikä tarjoaa hyvän mahdollisuuden kielitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä muista kulttuureista oppimiseen.

Haluatko mukaan ammattitaitoiseen, kehittyvään joukkoomme? 

Ota yhteyttä:

puh. +358 20 746 9400
e-mail paula.jaakkola@mps.fi

Yhteyslomake